Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Pyhäinpäivä vai Halloween?

Lauantaina vietettiin kristillistä juhlaa Pyhäinpäivää, jolla on pitkät perinteet aina 300-luvulta asti. Vuoteen 1967 asti päivää sanottiin Pyhäinmiestenpäiväksi. Pyhäinpäivä on harras ja hiljainen kirkkopyhä, jonka aikana muistellaan edesmenneitä kristinuskon pyhiä miehiä, kuten muun muassa kirkkoisiä ja marttyyreita. Suomessa on viime vuosikymmeninä mukaan muisteluihin tullut myös kuolleet läheisemme, joita muistellen on haudoille viety kynttilöitä. Kuitenkin samaan lauantaihin on tullut mukaan Amerikasta tuotu Halloween, jonka viettäminen poikkeaa täysin samanaikaisesta kristillisestä juhlasta. Siihen kuuluu kuolleisiin viittaava pukeutuminen ja ehostaminen, jopa mielestäni melko karmaisevalla tavalla. Tästä hyvä esimerkki on tapaus, kun perjantaina kaupasta ulos tullessani vastaan tuli tyttö, jonka toinen puoli kasvoista oli paksun veren peitossa. Päättelin tytön olleen juuri jossakin onnettomuudessa. Pila onnistui kohdallani. Näin Pyhäinpäivän alkuperäinen merkitys yritetään häivyttää pois ja tilalle tuoda ei-kristillinen juhlapäivä. Samoin mielestäni on tehty myös joulun ja pääsiäisen suhteen. Jouluna tontut ja joulupukki ovat vallanneet joulun vietossa pääosan ja Jumalan syntyminen ihmiseksi näkyy vain joskus joulunäytelmän Jeesus-vauvana. Kristinuskon tärkein juhla pääsiäinen on muuttunut tipujen ja pääsiäismunien juhlaksi ja pitkäksi levoksi työelämästä. On unohtunut, mitä tapahtui pääsiäisenä noin 2000 vuotta sitten, jolloin Jumala sovitti meidät ja mahdollisti kuoleman jälkeen hyvän osan halukkaille. Suvivirrestäkin on käyty paljon keskustelua, Olen ymmärtänyt, että sen laulaminen koulun kevätjuhlassa ei loukkaakaan maahanmuuttajiamme. Kristinusko kuuluu läntisen Euroopan kulttuuriin ja meidän tulisi pitää se voimissaan arvostaen sitä ja viettäen kristittyjä juhlapyhiä alkuperäisissä tarkoituksissa. Samaan aikaan, kun joissakin maissa joidenkin muiden uskontojen arvovalta kasvaa kansan keskuudessa, meillä yritetään kaikin voimin määrätyltä taholta ajaa kristinusko muistojen joukkoon. Joulu on muutaman viikon kuluttua. Voidaanko tavata silloin aattohartaudessa. Kauko Rouhiainen