Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Koronavirus Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

”Kädet savessa”: Yhteistyötä ja kehittämisen paikkoja

Kuluneen puolentoista vuoden aikana olen tutustunut Multian lisäksi niin Keurusseutuun kuin Keski-Suomeenkin. Naapurikunnat ja kollegat kautta maakunnan ovat tulleet tutuiksi. Kannatan mitä suuremmissa määrin naapurikuntien välistä yhteistyötä. Pyörää ei kenenkään kannata keksiä uusiksi, vaan kaverilta kannattaa kysäistä. Alati vähenevien resurssien maailmassa myös joitakin palveluja kannattaa tuottaa yhteistyössä. Meillä on tästä useita hyviä esimerkkejä naapureiden kanssa. Ja koska kunnanjohtajan työ on loppujen lopuksi hyvin yksinäistä hommaa, saa kollegoilta hienosti tukea ja vinkkejä silloin kun tarvitsee. Ja erityisen tarpeellinen on ollut myös Suomen nuorten, alle 40-vuotiaiden kunnanjohtajien verkosto. USKJ, eli Uuden Sukupolven Kunnanjohtajat koostuu kollegoista, joilta saa neuvoja ja tukea. Saapa verkostossa ihan vaan vaikka puhista silloin kun korvista nousee savua, ja joku ymmärtää aina. Kuntastrategiaa ja tuulivoimaa Keväällä 2019 uusimme kuntamme strategian, tuulivoimayhtiö käynnisti kunnassamme alustavasti tuulipuistohankkeen, aloitimme kunnan graafisen ilmeen uudistuksen ja teimme useita pieniä uudistuksia hallinnossa, mikä sujuvoittaa ja helpottaa arkista uurastusta. Työ sen suhteen on kylläkin vasta alussa. Olen pyrkinyt luomaan kuntaan kulttuuria, jossa johto tiedottaa asioista avoimesti ja henkilöstön mielipidettä kuunnellaan. Meillä onkin päivitetty paljon henkilöstöohjeita ja useita uudistuksia on myös meneillään. Olen huomannut, että avoimen keskustelukulttuurin luominen ei aina ole helppoa, ja kunta-alalla on totuttu hierarkkiseen työjärjestykseen. Itse haluan laskea raja-aitoja ja luoda työntekijöille mahdollisuuden omistaa työnsä ja siten myös kantaa vastuun työnsä tuloksista. Mielestäni jokainen työntekijä on itse oman työnsä paras ammattilainen ja siten on tärkeää, että työntekijät saavat vaikuttaa oman työnsä sisältöön. Ajattelutapa on kuitenkin uusi ja vie aikansa ennen kuin kulttuuri muuttuu ja nykyaikaistuu. Työtä riittää Isoimpana haasteena työssäni olen kokenut työmäärän. Toki on oletettavaa, että asioiden määrä, vaikeus ja vastuu kuuluvat olennaisena osana johtajan työhön, mutta tiettyjen hallinnollisten työprosessien määrä on yllättänyt. Multialla, toisin kuin yleensä muissa kunnissa, ei ole hallintojohtajaa jakamassa työtaakkaa. Hallintojohtaja on usein kunnanjohtajan oikea käsi ja yleishallinnon johtaja. Multialla on kuitenkin aikanaan hallintojohtajan eläköityessä yhdistetty virka kunnanjohtajan tehtäviin. Onneksi meillä on avuliasta väkeä ja työtaakkaa puretaan porukalla. Mutta pienen kunnan suuri haaste on ehdottomasti liian laajat ja raskaat työnkuvat. Taloudellisten resurssien puutteen vuoksi virkoja yhdistellään ja työmäärä langetetaan useamman työntekijän sijasta yhdelle. Tulevaisuudessa tulee olemaan haaste löytää virkoihin tekijöitä, sillä ihmiset arvostavat entistä enemmän vapaa-aikaa, eikä koko elämää haluta uhrata työnteolle. Onneksi Multialla henki on hyvä ja huumoria sekä työn iloa löytyy. Kahvipöydästä raikuva nauru kertoo minulle, että meillä on hyvä olla. Laajassa työnkuvassa on myös etunsa; siinä kehittyy ammatillisesti huimaa vauhtia kun pääsee tekemään kaikkea maan ja taivaan väliltä. Noora Pajari Kunnanjohtaja Multia