Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Sienien kuivaaminen ei ole vaikeaa ja säästää tilaa

Juuri nyt elämme kiihkeintä sieni- ja marja-aronia-aikaa. Monella kuitenkin alkaa pakastin olla jo niin täynnä, ettei sinne enää mahdu mitään. Mikä neuvoksi? Silloin on hyvä muistaa, että aina voi kuivata. Siinä on sekin etu, että kuivattaessa marjat ja sienet menevät todella pieneen tilaan, sillä ne kutistuvat ainakin puoleen alkuperäisestä koostaan. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Kuivaamalla sienet säilyvät todella kauan, ainakin tämän talven, joskus jopa pitempään. Hygienia vaikuttaa säilyvyyteen, joten muistathan siis pestä etukäteen säilytysastiat ja kädet hyvin ja kuivata ne myös. Erityisen hyvin kuivattaviksi sopivia sienilajeja ovat suppilo- ja kosteikkovahvero, miedot haperot, korvasieni, mustatorvisieni, herkkutatit, ukonsieni ja viiruvalmuska. Kuivatusohje sienille Kuivaaminen ei ole vaikeaa, etkä tarvitse siihen kallista kuivuria. Esimerkiksi suppilovahverot on superhelppo kuivata ihan leivinpaperin päällä lämpimän kylppärin tai saunan lattialla sellaisenaan. Niitä ei pestä, mutta ne voi repiä pienemmäksi ensin. Ne kuivavat lattialämmityksen ansiosta aika nopeasti, muutamassa päivässä. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Säilytä kuivuneet suppikset esimerkiksi suuressa kannellisessa lasipurkissa. Siten ne ovat valmiita pizzan päälle, kastikkeeseen, keittoon, patoihin tai suolaisiin piirakoihin. Muista laittaa lasipurkki kuivakaapin oven taakse piiloon auringon uv-säteilyltä. Kuivattaa voi myös uunissa enintään 50 asteen lämmössä, uuninluukku raollaan, pellin ja leivinpaperin päällä. Kiertoilmauuni on paras, mutta tavallisellakin onnistuu. Sekoittele välillä. Sieniä voi kuivata ritilän päällä jonkin muunkin lämmönlähteen, esimerkiksi pakastimen tai jääkaapin yläpuolella, sekä pannuhuoneessa tai pyykinkuivauskaapissa. Lämpö ei kuitenkaan saa nousta yli 50 asteen, koska ravintoaineet ja entsyymit tuhoutuvat silloin. Marja-aronia talteen Marja-aroniaa kannattaa kuivata ja syödä esimerkiksi jogurtin tai puuron kera talven mittaan. Sellaisenaan se soveltuu hyvin smoothieen vaikka banaanin kera. Aronia on nostettu terveysvaikutuksiltaan mustaherukan rinnalle, minkä vuoksi sitä ei missään tapauksessa kannata jättää käyttämättä. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Marjat siivotaan, huuhdellaan ja kuivataan puhtaalla pyyhkeellä. Sitten ne laitetaan enintään 50-asteiseen uuniin leivinpaperin päälle, ja uuninluukku jätetään noin raolleen viiden sentin verran. Marjoja kannattaa sekoitella välillä. Koska marja on hyvin mehupitoinen ja kuori paksu, kuivumisaika on pitkä, jopa puolitoista tai kaksi päivää. Marjat pienenevät puoleen pikku rusinoiksi, sitten ne ovat valmiita. Huomaat kyllä, kun ne ovat kuivia.