Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit

Aluepalomestarille vaarallisin osoite on ”Joo, ton paikan mä tiedän”

Aluepalomestari Mika Huuskola Keuruun paloasemalta kertoo, että lämpimät kelit herättävät ihmisissä luontaista varovaisuutta tulta kohtaan. –Varsinaisesti ei voida sanoa, että maastokohteita syttyy kuumilla ilmoilla palamaan useammin kuin muina aikoina, mutta syttymisherkkyys kyllä kasvaa ja syttynyt palo leviää kuivassa maastossa helpommin ja nopeammin, Huuskola tarkentaa. Huuskolan mukaan ihmiset osaavat yleensä toimia varovaisesti ja ottaa huomioon maastopalovaroitukset. Mutta silloin kun punainen kukko herää unestaan, kalusto lähtee liikkeelle. Palojen havainnointi on parantunut metsäpalolentojen ansiosta, ja myös satelliittipaikannusta käytetään. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. –Kaluston määrä riippuu saamastamme ilmoituksesta, kuinka laaja paloalue on. Myös maastolla on merkitystä, onko kyse metsästä, turvetuotantoalueesta tai saaresta. Palo etenee eri paikoissa erilaista vauhtia. Hakkuuaukealla pintapalon etenemisvauhti on 5–10 metriä minuutissa, taimikossa liekkien nopeus kasvaa 10–20 metriin minuutissa. Jos kyseessä on latvapalo, puhutaan jo kovista nopeuksista, 15–30 metriä minuutissa. Huuskolan mukaan raskaan kaluston ajonopeudeksi on arvioitu minuutti per kilometri. Hälytyksen tullessa pelastustyönjohtaja kartoittaa, onko hätäkeskukselle annettujen tietojen perusteella hälytetty oikeat ja riittävät yksiköt. –Välillä joutuu tarkentamaan esimerkiksi paikkatietoja. Siksi kannattaisikin ladata puhelimeensa 112-sovellus, jonka kautta soitettaessa hätäkeskukseen tulevat paikkakoordinaatit automaattisesti. Tämä helpottaa merkittävästi palokohteen löytymistä kriittisellä hetkellä. Olisi myös hyvä, jos palon havainnut henkilö voisi jäädä meille oppaaksi sen tien varteen, mistä palokohteelle käännytään. Suomessa on hyvät metsäautotiet, mutta kaukana maastossa voi olla niin monia risteyskohtia, ettei niitä löydy satelliittipaikantimella. Pelastustoimenjohtaja pyrkii tavoittamaan palokohteen omistajan niin alkuvaiheessa kuin mahdollista. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. –Häneltä saamme tietoa palopaikasta, vedentankkausmahdollisuuksista ja maastosta. Joskus tiet eivät edes kestä kaluston painoa, sillä auto painaa 20 tonnia. Sitten saatamme joutua kävelemään irtokaluston kanssa kinttupolkua parikin kilometriä, että päästään sammutustyöhön käsiksi. Meillä on käytössä mönkijöitä, joilla kalustoa voidaan kuljettaa. Alueen omistajan velvollisuus on myös huolehtia jälkivartioinnista. Sammutustöihin kuluva aika riippuu monesta tekijästä, samoin sammutushenkilöstön määrä. –Alueella voi olla paljon kantoja ja palo on pureutunut niiden alle. Soisessa maastossa liekit voivat edetä maan alla. Hakkuuaukealla löytyy paljon palavaa ainesta, kangasmaastossa liekit etenevät hitaammin. Silläkin on merkitystä, saammeko sammutukseen ilmatukea. Käytettävissämme on 4–5 harrastuspohjalta toimivaa pienkonetta, joiden käytöstä sammutuskalustona sisäministeriö maksaa korvausta. Sammutteena käytetään pääsääntöisesti vettä. –Mutta sekin riippuu palokohteesta. Joissain kohteissa käytetään veden pehmennintä, kuten mäntysuopaa tai veden pehmentämiseen erikseen valmistettua kemikaalia, mikä auttaa veden imeytymistä. Joskus on voitu vaahdottaa yksittäinen risukasa, mutta sanoisin, että vesi on paras. Käytännön ohjeiksi Huuskola antaa järjen käytön onnettomuustilanteessa. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. –Teitä ja pelastusväyliä ei tule tukkia, vaan jos paloalueelle yleensä on tarvetta tulla ollenkaan, henkilöauto on syytä paikoittaa siten, että palokunta pääsee liikkumaan. Palokohde on meidän työpaikkamme sillä hetkellä, eikä sen kuvaamisesta pidetä. Kun joudumme häätämään ihmisiä syrjään, teemme sen heidän oman turvallisuutensa vuoksi, Huuskola painottaa.