Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit

Tallikaarteesta karkuun muilta– Liukon Vilille vakuuttava voitto Teivossa

Mari Pänkäläisen kahdeksanvuotias ruuna Liukon Vili aloitti kesäkautensa viikko sitten voitolla Tampereen paikallisraveissa ja tiistaina ruuna palasi jälleen työmaalleen samalle kaviouralle. Viikon takainen ruunan juoksu oli heti jäänyt pelaajien mieleen ja se oli pelattu lähtönsä ykkössuosikiksi. Antti Veteläinen pääsi Liukon Vilin kanssa hyviin asemiin heti lähdöstä; ensin se oli kolmas ulkona, mutta lopulliseksi paikaksi jonossa muuttui neljäs ulkopari, kun Pilpo Reppuli nousi sisältä sen eteen parijonoon. Porukan veturina puuskutti Heivain, kunnes se laukkasi pois vetohommista toisella takasuoralla. Myös Pilpo Reppuli laukkasi noustuaan kolmannelle radalle vetämään kiriin kääntänyttä Liukon Viliä ja Aarolffia. Velaks peri hetkeksi vetojuhdan paikan, mutta vain hetkeksi, sillä kiriin lähtenyt Liukon Vili paineli tallikaarteessa vauhdilla keulaan ja samalla karkuun kilpakumppaneiltaan. Liukon Vilin voitto oli varmaakin varmempi kaukana muiden edellä. Kai Koskinen valmentaa Mari Pänkäläisen ruunaa. Mari on myös Liukon Vilin kasvattaja, sillä hän omisti vuonna 2015 kuolleen tamman Myrtti, jonka ainoa radoille päässyt jälkeläinen Liukon Vili on. Myrtti synnytti kaikkiaan kahdeksan jälkeläistä. Vielä Liukon Viliäkin vakuuttavamman voiton otti Eeti Vermon keskiviikkoraveissa. Tämä Taikurin poika on noussut niin kovaan kuntoon, että muilla ei ollut mitään mahdollisuutta taistella sitä vastaan. Kisa juostiin 2600 metrin ryhmänä, ja Eeti pääsi heti mukaviin asemiin, vaikka lähtöpaikka oli uloin auton siivekkeen takaa. Ensin se oli toisen radan toinen Sokrun vetäessä hetken kuolemanpaikalla, mutta kun Sokru painui keulaan, ei Eeti jäänyt kuolemanpaikalle, vaan sen eteen nousi vetoavuksi Pelipiste, joka mieluummin juoksee vapaalla radalla kuin muiden takana. Kilometri ennen maalia omille teille Sokrun vetäessä parijonossa edettiin rauhallisesti. Pelipiste juoksi rinnalla ja Eetin odotteli sopivaa iskupaikkaa Pelipisteen takana. Kun matkaa oli jäljellä kilometri, nousi työmyyrä Tuviker takaa kiriin kohti keulaa, jolloin oli Eetinkin lähdettävä matkaan välttyäkseen pussitukselta. Jouni Törmäsen Eeti iski kovalla kirillä keulahevosen kimppuun. Tällä ei ollut eväitä vastata Eetille ja kilometri ennen maalia Eeti meni menojaan. Muu porukka taisteli kaukana takana vain kakkosrahoista, sillä Eeti otti 4 000 euron ykkösrahat leikittelevän helposti. Tuviker ja Uljas Suomalainen kamppailivat kakkosrahoista ja se päättyi pienellä marginaalilla Tuvikerin voittoon. – Annoin orin alussa lähteä, mitä lähtee. Tulee helposti hyppy, jos sitä pitelee tai hoputtaa. Aika pitkä kiri tuli, kun jouduin jo kilometri ennen lähtemään matkaan. Arvelin, että kyllä se kuolemanpaikaltakin jaksaa mennä, mutta päästiinkin keulaan, ja sitten oli kaikki helppoa. Vähän jäi vielä maalissa vauhti päälle, kertoi Törmänen käytyään aika kaukana takasuoralla kääntymässä ennen voittajaseremonioihin tuloa. Eeti on Anita Viitasen kasvatti ja hän myös pääsee Eetin osaomistajana iloitsemaan sen menestyksestä. Eeti on seitsemällä voitollaan edelleen maamme tämän kauden voitokkain suomenhevonen yhdessä Drakenin kanssa. Eetin emätamma on Edit, joka on ollut siitoksessa vuodesta 2008 alkaen ja joka on pyöräyttänyt 10 varsaa; viimeisin vuonna 2018 syntynyt Edviida on ravikuningas Costellon tytär. Ravituloksia Ravit. Tampere, Teivo 28.5.2019. Tasoitusajo kylmäverisille 2100 m, paalulta enintään 2 500 euroa tienanneet: 1) Liukon Vili, om. Mari Pänkäläinen, Keuruu, valm. Kai Koskinen, ajoi Antti Veteläinen, aika 28.6, p. 1000 euroa. 2) Velaks, om. Lauri Inkinen & Annukka Kuurila, Ruovesi, valm. Lauri Inkinen, ajoi Niko Jokela, aika 29.7, p. 500 euroa 3) Noran Pot, om. ja valm. Soile Färlin, Helsinki, ajoi Seppo Markkula, aika 30.0, p. 300 euroa. Keskiviikkoravit. Helsinki, Vermo 29.5.2019. Ryhmäajo kylmäverisille 2600 m enintään 38 000 euroa tienanneet: 1) Eeti, om. Staalon Kojamot, Lohja (Anita Viitanen, Keuruu), valm. ja ajoi Jouni Törmänen, aika 25.1a, p. 4000 euroa. 2) Tuviker, om. ja valm. Tiia Paavola, Hamina, ajoi Marko Heikari, aika 25.7a, p. 2000 euroa. 3) Uljas Suomalainen, om. Talli Nea & Merja, Lahti-Joensuu, valm. ja ajoi Tapio Perttunen, aika 25.7a, p. 1200 euroa.