Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Livelähetys alkaa: Seuraa sinäkin Bertan, Hertan, Kertun, Tertun, Martan ja Ukko Ruusterin elämää Suur-Keuruun suorassa live-streamissa

. ”Ajattele kanoja!”, neuvoi kerran työtoverini Antti Heikkilä . Olin nuori kesätoimittaja Koillissanomissa ja haastattelu oli mennyt kerrassaan pieleen. Ei siinä ollut itkukaan kaukana. ”Ajattele kanoja. Mieti miten ne ottavat askeleen, kuopsauttavat maata, nokkaisevat ja sitten tekevät saman uudestaan.” Ja uudestaan. Ja uudestaan. Oikeassahan Antti oli. Jokainen voi kokeilla itse, kauanko jaksaa murjottaa ja samalla kuvitella kuopsuttelevan kanan silmiensä eteen. Jätekopperosta kanalaksi–Pihakatoksen uusi elämä Keksin idean kesäkanalasta viime kesänä. Alun perin jätekatokseksi tarkoitettu pieni punainen koppi seisoi pihan reunalla tyhjillään, vieressä tupsun verran mäntymetsää, jonka permanto lykkäsi jos jonkinlaista risua ja rikkaruohoa. Rumalta näyttää, mitähän tuohonkin keksisi? Kesälampaista oli kertynyt niin mukavia kokemuksia, että ajatus kesäkanalastakin alkoi vaikuttaa mahdolliselta. Olisi hienoa saada pihapiiriin vähän ääntä ja elämää. Västäräkillekin riittäisi kärpäsiä poikasten ruokintaan. Löytyi näppärä nikkari muutostöitä tekemään ja niin saatiin kanakoppero ja vajaan 30 neliön ulkotarha hahmolleen jo ennen talvea. Kattoverkkoa vaille. Keväällä oli aika viimeistellä tarha ja koppi. Tarha tuli kuntoon haravapelissä. Kopin lattiaan naulattiin aikansa keittiön lattiana palvellut muovimatto. Vettä pitävä materiaali on helppo pitää puhtaana kanakoppia siivotessa eikä kopin puinen lattia toivottavasti mätäne ennen aikojaan. Kopissa on orret ja orrelle tikkaat, kanisterista kuumailmapuhaltimella askarrellut vesi-ruoka-kalkkiautomaatit ja vastapäisellä seinällä vanha pärekoppa heiniä täynnä. Se on oiva pesä, johon kanat mielellään munivat. Katalasti pesäkorin kohdalla on seinässä luukku, josta munat on kätevä kerätä parempiin suihin sen enempää tarhan asukkaita häiritsemättä. Ulkotarhassa on sama kattaus: ruoka-automaatti, kaksi juoma-automaattia, kalkkia porraslaudan alla ja vielä hiekkaa nokittavaksi ja reippaasti permantoa kuopsuteltavaksi. Puhdas juomavesi on kanoille erityisen tärkeää, siksi automaatit pitää puhdistaa ja vesi vaihtaa säännöllisesti. Bertta, Hertta, Kerttu, Terttu ja Martta sekä kukko Ukko Ruusteri Kanatkin saapuivat aikanaan–viisi Brown Nick -rotuista rouvaa: Bertta, Hertta, Kerttu, Terttu ja Martta sekä kukko Ukko Ruusteri virtolaisen Teija Jokisen kanalasta. Ukko Ruusteri on nimensä mukaan kantavaääninen kiekuja, ja todellinen herraskukko huolehtien rouviensa hyvinvoinnista uutterasti aamusta iltaan. Kun kanatarhaan vie vaikka keittiöstä kuoria, kukko nokkii ja ojentelee hyviä paloja ensin kanoille ja sitten vasta itselle. Tarkkana se seurailee pihapiirin tapahtumia ja komentaakin rouviaan, kuten esimerkiksi ensimmäisenä päivänä uudessa tarhassa. Päätin pitää kanat ensimmäisen yön yli kopissaan, jotta saavat levätä ja rauhoittua siirron jälkeen. Kanat olivat olleet talven sisäkanalassa ja ulos pääsy oli niille uusi juttu. Aamulla avasin ulkoluukun. Moneen minuuttiin ei tapahtunut mitään. Sitten kukko ilmaantui luukulle, tepasteli varovasti ulos ja teki pienen kierroksen kotkotellen. Pari reipasta kiekaisua ja lisää kotkotusta. Kanoja ei kuitenkaan ulos kuulunut. Kukko harppoi takaisin koppiin ja kopissa alkoi kova mekastus. Kohta kukko tuli ulos pulska Bertta edellään. Bertta livahti takaisin koppiin. Nyt ei auttanut kukon kuin mennä takaisin koppiin. Kovan kotkotuksen ja kaakatuksen jälkeen ulos ilmaantuivat Ukko, Martta ja Hertta. Selväksi tuli, Ukko komensi akat pihalle kevätaurinkoon. Pian tiensä tarhaan löysivät kolme muutakin kanaa. Viisi munaa päivässä Brown Nick -rotu on kova munimaan. Kanat pohjautuvat Rhode Island Red -rotuun. Ne ovat pitkälle jalostettuja: hyviä munijoita, virkeitä, uteliaita ja eläväisiä kanoja. Munat ovat kauniin ruskeita ja lujakuorisia. Rehun hyötysuhdekin on hyvä. Näin sanoo rotuesittely. Juuri tuollaisia ovat Bertta, Hertta, Kerttu, Terttu ja Martta. Viisi munaa köllöttää pesässä riti rinnan joka ilta. Jaettu ilo, paras ilo – Seuraa kanojen elämää livenä Ja aivan kuten kollegani vuosikymmeniä sitten sanoi, kanat ovat rentouttavia eläimiä. Niiden parissa on mukava askaroida: siivoilla häkkiä, laitella juomavesiä ja katsella niiden puuhia. Siellä ne kuopsuttelevat ja nokkivat. Välillä pidetään pientä kokotusta, mutta saattaa kova kaakatuskin nousta ja kukkokin kiekaisee. Bertta, Hertta, Kerttu, Terttu ja Martta ovat kesyjä ja kilttejä ja juosta kaakertavat aidan luo katsomaan, että toinko jotain hyvää. Ja ainahan siitä pihanurmelta ainakin voikukanlehtiä tai apilaa liikenee. Kanat on mahdollista erottaa toisistaan, sillä niistä neljällä on eri väriset nippusiderenkaat nilkassaan. Bertan nilkassa ei ole rengasta ollenkaan. Hertalla on punaiset renkaat, Kertun jalassa puna-valko-mustat, Tertun nilkassa valkoiset ja Martan jalassa mustat. Tästä päivästä alkaen kaikki Suur-Keuruun tilaajat pääsevät seuraamaan Bertan, Hertan, Kertun, Tertun, Martan ja Ukko Ruusterin elämää suorassa livestream-lähetyksessä Suur-Keuruun nettisivulla, kun Kanakanava aloittaa suoran lähetyksensä Erjan kesäkanalasta.