Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Pihan lintuja bongataan ensi viikonloppuna jo 15. kerran

Tapahtuma järjestetään tammikuun viimeisenä eli ensi viikonloppuna 25.–26.1. Kaikki luonnosta kiinnostuneet voivat osallistua. Tänä vuonna pihojen talvilintuja tarkkaillaan jo 15. kerran. Osallistuakseen Pihabongaukseen ei tarvitse olla lintuharrastaja, eikä Pihabongaus ole kilpailu, joten havaittujen lintujen määrä ei ole olennaista. Tavoitteena on ennen kaikkea innostaa tarkkailemaan talvisia lintulaudan ja kotipihan lintuja sekä kiinnostumaan lähiluonnosta. Koulut ovat voineet osallistua Pihabongaukseen jo kuluvalla viikolla, etukäteen. Tietoa linnuston muutoksista Pihabongauksen tuloksista kertyy arvokasta tietoa maamme talvisen linnuston muutoksista. Tänä talvena on odotettavissa monipuolisesti havaintoja, sillä leudon alkutalven ansiosta Suomeen on jäänyt talvehtimaan runsaasti lintuja. Tapahtumaviikonloppuna tehdyt havainnot voi ilmoittaa osoitteessa www.pihabongaus.fi tai postikortilla. Osallistujien kesken arvotaan lintuaiheisia palkintoja. BirdLife julkaisee verkkosivuillaan tuloksia jo tapahtuman aikana, alustavan yhteenvedon 27.1. Lopullisen tulokset tulevat helmikuussa. Viime vuonna tapahtumaan osallistui yli 20 000 ihmistä noin 16 000 paikassa ympäri maan. Vuosien varrella on kertynyt havaintoja yli 7 miljoonasta lintuyksilöstä. Pihabongauksen suojelijana on tasavallan presidentin puoliso Jenni Haukio . Lähde: BirdLife Pihabongaukseen voi osallistua jokainen, missä tahansa Suomessa. Ilmoittautuakaan ei tarvitse. Tarkkaile tunnin ajan lintuja omalla pihalla tai muulla paikalla joko lauantaina 25. tai sunnuntaina 26. tammikuuta. Tunnista havaitsemasi lintulajit. Laske montako yksilöä kutakin lajia on enimmillään näkyvissä samaan aikaan Näin vältät laskemasta samoja yksilöitä moneen kertaan. Ilmoita tunnistamasi lajit ja laskemasi maksimimäärät BirdLifelle viimeistään perjantaina 31. tammikuuta osoitteessa www.pihabongaus.fi Havainnot voi ilmoittaa myös postikortilla: lintuhavaintojen lisäksi korttiin tulee laittaa havainnoitsijan ja havaintopaikan osoitteet, havainnointiajankohta ja havainnoitsijoiden määrä.