Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Erjan blogi: Eipäs nokita siellä!

Sunnuntai-iltana tavan mukaan siivoilin kana-aitausta ja laittelin ruokaa ja juomisia kanasille ja Ukko Ruusterille. Ukkohan se hämmentyi kaikesta haravoinnista ja vesikuppien kolistelusta niin, että tepasteli ympärillä ja yltyi ihan kiekumaan, vaikka ilta-aurinko jo punasi puiden latvoja. – Mikä se tuo iso kana oikein luulee olevansa, kuopii metallijalallaan ja kantaa vesipöntönkin ulos. Kukkokiekuu! Järjestystä tarhaan, Ukko komensi. . . Pyllyhöyheniä oli nokittu Tertulta, semmoisen havainnonkin tein. On se sitten kumma, etteivät voi pitää nokkaansa kurissa ja tyytyä nokkimaan munitusrehua, jyviä, apilaa, kalkkia, hiekkaa ja ötököitä, jotka kaupittelevat henkeään kanatarhassa. Permannossa riittää kuopsittavaa loputtomasti! Kanathan kyllä kaipaavat kiinnostavaa tekemistä pysyäkseen onnellisina: kuopimista ja nokkimista. Kotoiset kotkottajamme polveutuva aasialaisesta punaviidakkokanasta ja viidakkomaisia oloja se kaipaa havumetsävyöhykkeen pihakanalassakin – nukkumaoksasta varjoisaan siimekseen. Toisten höyhenten nokkiminen voi johtua valkuaisen puutoksesta ravinnossa, mutta muitakin niksejä on. Kokeneemman kanaharrastajan mukaan possun läskin tarjoaminen saattaa hillitä intoa kopistella nokalla kavereita. Täytyy kait laittaa rouville tarjolle siankylkisiivuja. Ehkä se on niin kuin meillä ihmisilläkin, että hyvä ruoka, parempi mieli. Kun on maha herkkuja täynnä ei tee mieli ruveta toisia nokkimaan ja muutenkin on rauha maassa (ainakin ruokalevon verran). Mitä näistä kanoista olenkaan tällä viikolla oppinut. Nokkiminen on todella pahasta kanojen kesken. Jos oikein vauhtiin päästään, hakataan sisko vaikka henkihieveriin. Eikä moinen peli vetele meillä kanojen emännilläkään. Parasta on, kun ei noki toisia ollenkaan. Ei vaikka olisi kanakin kynimättä. Hoidellaan vaan asialliset hommat alta pois ja muuten muuten olla kuin Ellun kanat.