Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Hotelli Viikinhovin ravintola siirtyy uusiin käsiin: ”Rakastuin tähän paikkaan ensi silmäyksellä”, sanoo yrittäjä Hanna-Mari Kemppainen

Ensi elokuussa myös Hotelli Viikinhovin majoitustoiminta siirtyy uuden yrittäjän vastuulle. Useiden vuosien pituinen vuokrasopimus allekirjoitettiin kuluneella viikolla. Uusien yrittäjien ravintolan avajaisia vietetään 15. kesäkuuta Hotelli Viikinlahden kesän avauksen yhteydessä. – Olemme etsineet tähän ravintolayrittäjää jo jonkin aikaa ja nyt tärppäsi yhteisen tuttavamme kautta. Meillä ja uudella yrittäjällä on selkeästi yhteinen sävel ja suunta, sanovat Marjut ja Aki Tuikka tyytyväisinä uuteen järjestelyyn. He jatkavat uuden yrittäjän tukena niin kauan kuin tarvitsee. – Tavoitteena on pitkässä juoksussa toimiva kokonaisuus, sanoo Aki Tuikka. Rakkautta ensi silmäyksellä Uudelle yrittäjällekin päätös oman nykyisen pitopalvelutoiminnan laajentamisesta Keuruun Viikinlahteen oli helppo tehdä. – Kun tulimme tänne noin kuukausi sitten tutustumaan, rakastuin paikkaan ensi silmäyksellä. Täällä on niin upeat maisemat, ettei työkään varmaan tunnu työltä näissä puitteissa. Myös tilat ovat hyvässä kunnossa keittiöstä hotellihuoneisiin, sanoo Hanna-Mari Kemppainen. Hän on Karstulasta ja hänellä on ennestään Ha-Ka Juhlapalvelu -yritys kotiseudullaan. Yrittäjyys on yrittäjäperheen lapselle tuttu elämäntapa. Lisäksi hänellä on pitkä käytännön kokemus pitopalvelutoiminnasta. Hotelli Viikinhovin kokiksi tulee Kemppaisen pitkäaikainen työtoveri Mira Karjalainen. Hänkin on varttunut yrittäjäperheessä ja hänellä on sekä yrittäjä- että ravintola-alan kokemusta runsaasti. Karjalainen toimi muun muassa Keuruun vastaanottokeskuksen keittiöllä yhtenä pääkokkina. – Isompienkin ruokailijaryhmien ateriat hoituvat, Kemppainen ja Karjalainen sanovat. Yleiset saunavuorot alkavat Hanna-Mari Kemppainen on suunnitellut jo uutta toimintaa Hotelli Viikinhoviin. Alá carte -ravintola palvelee joka päivä ja lisäksi toimii catering-puoli tarjoten pitopalvelua. Ravintolassa on täydet anniskeluoikeudet. – Ruokalistalle on tulossa puhdasta, täysin kotimaista lähiruokaa, esimerkiksi kania valkoviinissä, suunnittelee Karjalainen. – Kahdesti viikossa on kaikille avoin, yleinen saunailta, oma pyyhe ja pesuaineet vaan mukaan. Saunan päälle voi sitten nauttia illallista, sanoo Kemppainen. – Varaustilanne on hyvä, pitopalvelutilauksemme ovat jo siirtyneet uuden yrittäjän hoitoon, kertoo Aki Tuikka. Ympäristö uudistui kokonaan Tuikat ovat omistaja-aikanaan vuodesta 2014 kunnostaneet koko Hotelli Viikinhovin kiinteistön ja sen ympäristön. Urakka on ollut valtava ja koko alue muuttanut ilmettään. – Kun tulimme, ei hotellihuoneiden ikkunoista nähnyt järvelle lainkaan, kasvillisuus oli vallannut kiinteistön kaikkialta. Täyttömaita tontin notkanteisiin on ajettu näihin saakka, kertoo Marjut Tuikka. – Täksi kesäksi lähimetsään valmistuu Pöllöpolku, joka sopii vaikka lapsiperheiden ulkoilupaikaksi. Siellä on keuruulaisen moottorisahataiteilija Jorma Saarisen tekemiä puisia eläinveistoksia, kertoo Tuikka. Saarinen veistää hotellin pihamaalle myös kaksi majakkaa valtavista viisimetrisistä kuusitukeista. Majakoiden valot toimivat aurinkokennoilla. – Tulevaisuutta silmällä pitäen meillä on vireillä muun muassa hanke päästä Kiinan senioreiden hoivahotellimarkkinoille Changzhoun suurkaupungissa. Siellä olemme liikkeellä Fin Care Housing Groupin kanssa markkinoimassa yhdessä palveluitamme, kertovat Tuikat.