Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Koronavirus Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Kolumni: Loppukesän kauneutta

Elokuu on heinäsirkkojen ja näyttävien perhosten aikaa. Ja metsissä tietysti marjojen ja sienten – joita molempia on nyt runsaasti. Mustikat ja vadelmatkin ovat yhä poimittavissa. Ilmaista superfoodia saa nyt jokainen, joka metsään viitsii mennä. Mutta pihoilla, niityillä ja tienvarsillakin on nähtävää. Tumma nokiperhonen lentää aina parillisina vuosina ja on ollut tämän kesän runsaimpia perhosia. Valkeita lanttuperhosia lentää yhä. Samoin syyskesän hopeatäplät, orvokki- ja ketohopeatäplä sekä vihdoin Keuruun seudulle runsaana palannut keisarinviitta, lentävät koko elokuun, joskus syyskuullakin. Näkyvimpiä perhosia näinä aikoina ovat näyttävät neitoperhonen, ohdakeperhonen ja amiraali. Näiden isojen perhosten toinen sukupolvi on juuri kuoriutunut. Niillä on kiire käydä syyskukissa talven varalle mettä tankkaamassa. Samoin tekevät ehkä tutummat aikuisena talvehtivat; suruvaippa, nokkosperhonen ja sitruunaperhonen. Syyskukkia ei nyt kannata leikata ennen ensipakkasia, jotta medenimijöiden talveen valmistautuminen onnistuu. Yksi parhaita perhoskukkia on pelto-ohdake, siis se paha rikkakasvi, mutta luonnon perhosbaareista parhaita. Puutarhassa syysperhosille anteliaimpia ovat kallio-, soihtu- ja muut nauhukset. Niityllä ja tienpientareilla kukkii vielä monia perhosten ja ihmissilmän ilahduttajia. Luonnonkukista esimerkiksi ruusuruoho, syysmaitiainen ja pienet silmäruohot kukkivat pitkälle syksyyn. ”Loppua kohti kääntyvä kesä kuitenkin muistetaan erinomaisena marjakesänä.” Lintujen pesinnät eivät tänä kesänä onnistuneet niin hyvin kuin lämpötiloista olisi voinut luulla. Esimerkiksi pääskyset saivat heikosti poikueita lentoon, eikä kevään linnunlaulukonserttikaan ollut hääppöinen. Ilmeisesti maapallon laajuinen hyönteisten ja sitä myötä myös lintujen väheneminen jatkuu. Loppua kohti kääntyvä kesä kuitenkin muistetaan erinomaisena marjakesänä. Hillaa eli lakkaa oli enemmän kuin miesmustiin, mustikkaa on paljon, ja puolukkaakin on tulossa. Mutta puutarhassa tomaatit eivät jostakin syystä meinaa saada kypsiä punaposkia valmiiksi. Heinäsirkkoja on runsaasti, ja tatit sekä kantarellit tuottavat parhaillaan paljon satoa. Suppilovahverokausi on vielä edessä ja jää nähtäväksi paljonko metsän piilottelijoita nousee. Kun menet elo-syyskuussa sieni- tai marjametsään, niin katsopa jonkin kuusen vieressä tarkasti jalkoihisi. Näetkö pikkuruisia vajaan sentin halkaisijaisia valkoisia lakkeja? Nosta yhtä varovasti sen neulanohuesta varresta. Tunnistatko mistä sieni lähtee kasvuun? Yhdestä kuusenneulasesta. Kyseessä on Suomen tärkein sieni, nimeltään kuusenneulasnahikas. Tärkeä se on siksi, että pihkaisia kuusenneulasia ei syö juuri mikään muu laji. Jos kuusenneulasnahikkaiden valtava armeija häviäsi, muutamassa vuosikymmenessä me kaikki hukkuisimme maahan kertyvään kuusenneulasmassaan. Sellainen on ekosysteemi. Pienelläkin voi olla valtava merkitys. Kirjoittaja on yrittäjä ja luonnonsuojelija.