Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Koronavirus Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Keuruun kautta eurokentille Espanjaan – KeuPan Matias Sanchez teki ammattilaissopimuksen SD Leioan kanssa

KeuPaan kesäkuussa saapunut argentiinalainen Matias Sanchez on siirtynyt ammattilaiskentille. Vasta 19-vuotias Sanchez teki ammattilaissopimuksen Pohjois-Espanjassa Baskimaalla sijaitsevan Leioan kaupunkijoukkueen Sociedad Deportiva kanssa, jonka riveihin hän on jo matkustanut. – Sanchez tuli KeuPaan meidän espanjalaisen yhteistyökumppani CF Redis´n kautta. Hänen pelaajasopimukseen oli laadittu pykälä, mikäli hän saa tehtyä ammattilaissopimuksen, on hän vapaa lähtemään toiseen seuraan, sanoo KeuPan puheenjohtaja Kari Polviander . Polvianderin mukaan Sanchezin ainoana tavoitteena oli päästä pelaamaan jalkapalloa ammattilaisena. SD Leioa pelaa Espanjan kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla Segunda División B:ssä. – Urheilullisuus näkyi hänessä kaikessa; niin käytöksessä kuin olemuksessa. Hän on erittäin pidetty persoona KeuPassa. Sanchez tykkäsi myös asua Keuruulla ja olisi halunnut lentää vielä joukkueen yläloppusarjan otteluihin omalla kustannuksellaan, mutta koronavirustilanne ei sitä salli, jatkaa Polviander. KeuPassa Sanchez ehti pelata seitsemän ottelua, joissa hän teki puolustajan tontilta yhden maalin. Myös KeuPan toisen argentiinalaispelaaja Nicholas Longariiniä on kyselty eri joukkueisiin koti- ja ulkomailla. – Hyvillä pelimiehillä on aina kysyntää. Meidän tehtävänä pienessä maalaisseurassa on viedä pelaajia ylöspäin, jotta he pystyvät toteuttamaan heidän haaveitaan ja unelmiaan. Polviander tiivistää.