Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Joukkoliikennettä Multian ja Keuruun välille selvitetään

Multian sivistystoimenjohtaja Päivi Salonen on toimittanut Multian kunnanhallitukselle selvityksen joukkoliikenneasioista. Selvitys oli nähtävillä Multian kunnanhallituksen maanantain kokouksessa, jossa keskusteltiin selvityksessä esiin nousseista asioista ja mahdollisista jatkotoimenpiteistä. Sivistystoimenjohtajaa pyydetään jatkamaan selvitysten tekoa olemalla yhteydessä ely-keskukseen ja selvittämään tukirahoituksen saamista Multia–Keuruu-välille lukiolaiskuljetusten yhteyteen. Myös Keuruun kaupungin kanssa tulee selvittää yhteistyömahdollisuudet. Multian kunnanhallitus valtuuttaa sivistystoimenjohtajan valmistelemaan pilotointia asiointiliikenteen järjestämiseksi Multia–Keuruu-välille. Pilottikokeilu voisi alkaa esimerkiksi tulevana kesänä.