Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit

Vanhan pantanaaras Karan reviiri Virtain ja Keuruun alueella on saanut uudet susiasukkaat

Vanhan pantanaaras Karan reviiri Virtain ja Keuruun alueella on saanut uudet susiasukkaat. Luonnonvarakeskus (Luke) pannoitti maaliskuussa Virroilla yhdessä kulkeneen naaraan ja uroksen, jotka saanevat pentuja lähiviikkoina. Kummallakaan ei ole aiemmin ollut seurantapantaa. Yli 30 pentua elämänsä aikana tehneen alfanaaras Karan panta lakkasi toimimasta vuonna 2015. Sen arvioidaan olleen tuolloin jo noin kymmenvuotias eikä sillä ollut enää urosta kumppanina. Susi saattaa elää jopa 15-vuotiaaksi, mutta lauman johtaja Kara tuskin jatkaa kulkuaan. Yksin reviirille jääneestä naaraasta ei ole ollut havaintoja parina vuonna. Luonnonvarakeskus ja sen edeltäjä Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos ovat määrittäneet iän noin 600 susiyksilöstä. Vain 1–2 niistä on yltänyt yli kymmenen vuoden ikään. Suurpetojen tutkimusprofessori Ilpo Kojola kuitenkin huomauttaa, että ilman tarkkaa tutkimusta suden iän määritys on perin vaikeaa. – Otimme molemmista Virroilla pannoitetuista dna-näytteet. Ne ovat nyt tutkittavana. Kiinnostavaa on, ovatko nämä Karan jälkeläisiä vai muualta tulleita. Lisääntyviä laumoja on Etelä-Pohjanmaan rajoilla kaksi, Kauhajoen-Karvian ja Isojoen seudulla, mahdollisesti kolmaskin siitä pohjoiseen, Kojola toteaa. Mänttä-Vilppulan, Oriveden ja Juupajoen seudulla kasvaneesta laumasta sen sijaan ei ole havaintoja, vain 1–3 sutta ajoittain. Juupajoen lauman alfanaaras kaatui kannanhoidollisessa metsästyksessä vuonna 2016. Todennäköisesti lauma hajosi. Luke pannoitti kevättalven aikana 18 sutta, joista Virtain lisäksi neljä Pohjois-Pohjanmaalla ja loput 12 Kainuussa, Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa. Kojolan mukaan pantaa ei saatu susille Länsi-Suomessa Etelä-Pohjanmaalta etelään. – Pannoitukseen on oltava maanomistajan lupa. Etelä-Pohjanmaallakin luvan myöntäneet omistavat vain pieniä tilkkuja, joten jouduimme keskittymään valtion ja joidenkin metsäyhtiöiden maille, Kojola harmittelee. Hän huomauttaa, että susista on Länsi-Suomessa ollut hyvin vähän vahinkoa, sillä niillä on vahvan peurakannan takia paljon ruokaa. Pannoitettujen susien seurantatiedot näkyvät riistahavainnot.fi -palvelussa ensi syksynä. Luke ei julkaise paikannustietoja maaliskuusta elokuuhun suden lisääntymisajan takia. Tavallisesti pennut syntyvät touko-kesäkuussa. Parhaimmillaan esimerkiksi Kara teki yhdeksän pentua. Nakkilassa Satakunnassa metsästäjät paljastivat suden salakaadon viime syyskuussa. Se lienee yksilö Eurajoen laumasta. Pyhäjärvestä itään Pöytyän seudulla on pitkään asunut lisääntyvä lauma. Länsi-Uudellamaalla on Tassu-havaintojen mukaan kaksi susireviiriä. Luonnonvarakeskus Luke tutkii pantasusien avulla reviirejä ja nuorten susien vaellusta.