Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Koronavirus Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Kesäisten värien juhlaa museossa – Keuruun Taiteilijaseuralla 55. vuosinäyttely

Keuruun museossa avautuu Suomen kuvataiteen päivänä perjantaina 10. heinäkuuta Keuruun Taiteilijaseuran järjestyksessä jo 55. vuosinäyttely. – Paljon erinomaisia töitä jouduin jättämään pois. Tilan ja tarjottujen teosten perusteella rytmitin näyttelyn suurimpien töiden ja teosten värien perusteella, kuvasi teosten valintaansa näyttelyn kuraattori kuvataiteilija Pirjetta Brander Mäntästä. Hän on toiminut muun muassa Mäntän Kuvataideviikkojen kuraattorina vuonna 2017. Näyttelyn perusteoksiksi Brander valitsi Onerva Kuoppalan suuret värikkäät akryyliteokset Swirling, swallowing ja Bright morning, ne hallitsevat näyttelyssä pitkää ikkunaseinää. Brander luonnehti Keuruun museon näyttelyä värisommitelmaksi, jossa töiden sijoittelulla teosten kesäiset aiheet heräävät eloon. – Pääosa töistä on maalauksia, mutta mukana on myös hieman grafiikkaa ja yksi valokuvakokonaisuus, kertoi Brander. Häntä itseään näyttelyssä säväyttävät erityisesti maalaukset puutaloista sekä lintuaiheiset teokset, joita on mukana useita muun muassa Tapani Sankilalta joutsen-aiheesta. Näyttelyyn ovat voineet tarjota töitään sekä Keuruun Taiteilijaseuran jäsenet että Keuruuseen sidoksissa olevat taiteilijat. Kaikkiaan töitä tarjottiin 73, joista jyryttäjä valitsi mukaan 38. Teoksia on mukana yhteensä 21 taiteilijalta. Kuvataiteen juhlapäivä Näyttelylle ei järjestetä varsinaista avajaistilaisuutta koronarajoitusten vuoksi. Yleisöllä on kuitenkin vapaa pääsy vuosinäyttelyyn sekä avajaispäivänä 10. heinäkuuta että näyttelyn kahtena viimeisenä aukiolopäivänä 28.-29. elokuuta. Suomen kuvataiteen päivää juhlistetaan Keuruulla myös muilla tavoin. Yleisöllä on mahdollisuus tutustua Santun talon residenssitaiteilijoiden Outimaija Hakalan ja Kalle Mustosen työskentelyyn Santun talon pihapiirissä kello 13–15. Lisäksi Keuruun Taiteilijaseura järjestää Punnosen talon pihalla avoimen maalaustapahtuman kello 11 alkaen. Tämän lisäksi voi tutustua Punnosen talossa esillä olevaan Keuruun Taiteilijaseuran kesänäyttelyyn, joka on avoinna 2. elokuuta saakka. – Taiteilijaseuran jäseniltä on riittänyt hyvin teoksia kahteen yhtä aikaan järjestettävään näyttelyyn. Nyt todellakin vietetään keuruulaisen kuvataiteen juhlaa, arvioi Keuruun Taiteilijaseuran puheenjohtaja Ulla Tulonen vuosinäyttelyn avajaisissa.