Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Sarjakärkipaikka pysyy KeuPalla ViPaa vastaan käydyn perjantaisen pelin jälkeen

KeuPan edustuksen päävalmentaja Kari Koskisen mukaan Laukaassa perjantaina 30. elokuuta ViPaa vastaan käydyn pelin jälkeen tunnelma on kaksijakoinen. – Tulos on kyllä hyvä, eli pysytään kärjessä. Me voitettiin peli ja saatiin pisteet, mutta pelillisesti jäätiin tavoitteesta aika paljon, Koskinen sanoo. – Valmentajan silmin katsottuna ensimmäinen erä oli hyvä. Toisessa erässä alkoivat sitten hankaluudet, ja parannettavaa jäi paljonkin. Sitä on joukkueena keksittävä keinoja, joilla pärjätään, ja niitä joko löytyy tai sitten ei. Ja nyt niitä ei löytynyt. Vierasjoukkue oli perjantaina voitokkaampi osapuoli tuloksella 0–3. –  Badara Koroman hattutemppu auttoi kolmella maalilla joukkuetta voittamaan, mutta toki koko joukkue tekee sen työn. Ja me saatiin porukalla perjantaina se riittävä tehtyä. Ainahan sitä haluaa, että peli kehittyisi, se on valmentajan ja pelaajien yhteinen toive, Koskinen tilittää. Edustuksen seuraava kotiottelu pelataan perjantaina 6. syyskuuta Keuruun Keskuskentällä. – Silloin kohdataan kotikentällä Harjun Potku. Se on ihan hyvä pelaava joukkue. Hyvä muistaa, että sarjasijoitus ei kuitenkaan kerro Harjun Potkusta koko totuutta. Se on pelillisesti parempi joukkue kuin sijoituksen perusteella saattaisi arvata. Ei sitten muuta kuin katsomoon vain paljon porukkaa viikon päästä kotijoukkuetta kannustamaan, niin saadaan aikaan taas hyvä peli.