Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Kahdelle pihalle Haapamäellä siistimiskehotus 2 000 euron uhkasakon uhalla

Keuruun rakennuslautakunta antoi keskiviikkona kehotuksen epäsiistin piha-alueen siistimiseen kahdelle kiinteistönomistajalle Haapamäellä 2 000 euron uhkasakon uhalla. Uhkasakkoihin kehotuksen tehostamiseksi päädyttiin, koska kaksi aiempaa kehotusta eivät ole johtaneet pihoilla näkyviin siistimistoimiin. Rakennuslautakunta teki Keuruun ja Haapamäen keskustaajamissa ympäristökatselmuksen kesäkuussa ja totesi näiden kahden piha-alueen olevan epäsiistejä. Pihoilla oli muun muassa useita käytöstä poistettuja autoja ja paljon muuta niille kuulumatonta rojua, toisella pihalla esimerkiksi autonrenkaita ja akkuja. Lautakunta lähetti kiinteistöjen omistajille ensimmäisen siistimiskehotuksen kesäkuussa ja toisen syyskuussa todettuaan ensin tarkastuskäynneillä, että pihat eivät olleet siistiytyneet. Aikaa siistimiseen annettiin kummallakin kerralla puolitoista kuukautta. Nyt kahdelle kiinteistönomistajalle annettiin aikaa piha-alueidensa siistimiseen uhkasakon uhalla ensi vuoden toukokuun alkuun asti. Ympäristökatselmus johti siistimiskehotukseen myös yhdellä pihalla Keuruun keskustassa. Piha todettiin hoitamattomaksi ja sillä sijaitseva asuinrakennus homeiseksi ja käyttökelvottomaksi. Kiinteistön omistavalle rakennusliikkeelle annettiin kahdesti kehotus siistiä piha ja purkaa rakennus. Omistaja reagoi toiseen kehotukseen lähettämällä rakennuslautakunnalle selvityksen, jossa toteaa talon kunnostuskelpoiseksi ja kunnostuksen alkaneen. Selvityksen johdosta rakennuslautakunta päätti tämän kiinteistönomistajan esittämään tammikuun loppuun mennessä joko rakennusta koskevan ”kuntotutkimuksen terveellisyyden ja turvallisuuden johdosta ilmeisen välttämättömien korjaustoimenpiteiden selvittämiseksi” tai ilmoituksen siitä, mihin mennessä rakennus puretaan.