Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Koronavirus Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Yhteistyötä ja heti jos saa pyytää

Viime perjantaina Keurusselän Liikuntapuistossa pidetyssä keskustelutilaisuudessa vieraillut Suomen Hiihtoliiton johtokunnan jäsen Rinna Ikola-Norrbacka sanoi ääneen sen, mistä Keuruulla ei julkisesti keskustella. Keuruun ja keuruulaisten urheiluseurojen hyvä maine isojen urheilutapahtumien järjestäjänä tunnustetaan ja tiedetään valtakunnallisesti. Tosin Ikola-Norrbacka puhui vain hiihtourheilun puolesta. Mutta kun katsotaan pitkällä aikajänteellä taaksepäin ja vertaillaan Keuruuta moneen muuhun samankokoiseen kuntaan Suomessa, erottuu Keuruun valtakunnallisesti urheilussa edukseen. Urheilu tuo vuosittain suuria summia rahaa Keuruulle. Hiihdon arvokisatapahtumat, KLL:n suunnistusmestaruuskilpailut, KeuPa HT:n Mestis-kaudet ja Keuruun Juhannuskisat ovat jättäneet ja jättävät rahaa paikkakunnalle. Se raha koituu viime kädessä keuruulaisten hyväksi. Urheilutapahtumia pitäisi keuruulaisen yrityselämän vain pystyä hyödyntämään entistä enemmän. Ikola-Norrbackan mainitsemien yritysryppäiden yhteistyöllä eri yritykset voisivat esimerkiksi suunnitella tapahtumien yhteyteen toimintaa, mikä kasvattaisi myyntiä ja yritysten tunnettuutta. ”Kaupunki luo olosuhteet harrastaa ja seurat tarjoavat tekemistä.” Kaupunginjohtaja Hannu Mars antoi Liikuntapuistossa järjestetyssä tilaisuudessa tunnustusta keuruulaisille urheiluseuroille ja -yhdistyksille siitä, että ovat pystyneet paitsi tuottamaan laadukasta toimintaa alueen asukkaille, myös rakentamaan itse liikuntapaikkakeskuksia ja ylläpitämään niitä niin omin voimin kuin myös kaupungin avustuksella. Keurusselän Liikuntapuisto, Keuruun Moottoriurheilukeskus, Keuruun Ampumaurheilukeskus ja Keuruun jäähalli ovat liikuntapaikkoja, missä urheiluseurat ovat olleet vahvassa roolissa rakentamassa lajilleen hyviä harrastusolosuhteita. Työnjako on oikea; kaupunki luo olosuhteet harrastaa ja seurat tarjoavat tekemistä. Keuruulaisten urheiluseurojen pitää löytää yhteinen sävel ja foorumi, jossa seurat voivat ajaa yhteisiä asioita ja erilaisia hankkeita eteenpäin yhteistyössä. Ja ennen kaikkea tekemään yhteistyötä sen eteen, että Keuruu tunnettaisiin entistä paremmin urheilupitäjänä. Urheilun kehittäminen tuo hyvinvointia paitsi taloudellisesti, myös kansanterveydellisesti paikkakunnalle. Kunpa vielä saataisiin keskusurheilukenttä kunnostettua turvalliseksi paikaksi harjoitella kaikkien urheiluseurojen ja liikunnanharrastajien käyttöön. Kirjoittaja on urheilutoimittaja.