Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Juho Vaissin treffien täyteistä viikkoa seurataan televisiosta koko syksy

MTV3:n Maajussille morsian -sarjassa on edetty siihen pisteeseen, että kahdeksan maajussin joukosta on valittu neljä, joiden vaiheita seurataan sarjan tulevissa jaksoissa. Riiholainen Juho Vaissi on yksi näistä neljästä maajussista. Ohjelmassa sinkkumaajussit etsivät rakkautta, ja ohjelman aiemmilla tuotantokausilla on pariskuntia syntynytkin. Juho Vaissin sisko ilmoitti 34-vuotiaan Vaissin mukaan ohjelmaan. Vaissi on kuudennen polven maanviljelijä sukutilalla sekä toinen pääosakas perheen omistamassa kaalikääryleitä ja kaalilaatikoita valmistavassa Vaissi Oy:ssa. Juho Vaissi sai keväällä lähetetyn esittelyjakson jälkeen tuotantoyhtiön kautta 70–80 kirjettä morsianehdokkailta. Niiden joukosta Vaissi valitsi kolme naista, joihin hän pääsi kuvausviikolla tutustumaan tarkemmin. – Kirjeiden lukeminen oli kova urakka, kun tiukassa aikataulussa yritin lukea kaikki ajatuksella. Löytyi sieltä kuitenkin sellaisia kirjeitä, joista tuli sellainen olo, että tähän ihmiseen haluan tutustua paremmin, Vaissi sanoo. Itse kuvaukset kestivät kesällä viisi päivää, joiden aikana hän tutustui naisiin. – Voi sanoa, että aika erilainen kesä tämä on ollut. Kuvausviikko oli hektinen, siinä ei paljon ehtinyt muuta tehdä. Muuten kesällä on maatilan töitä tehty ihan normaalisti, puintitöihin suuntaava Vaissi sanoo. Kameroiden läsnäolo kotitilalla ei tuntunut Vaissilta turhan jännittävältä. – Se tässä oli tarkoitus, että on kameran edessä mahdollisimman paljon oma itsensä. Jonkin verran kesti tottua siihen, että haastattelutilanteissa oppi vastaamaan kokonaisilla lauseilla, kun kysymykset eivät ohjelmassa kuulu , hän sanoo. Aiemmista kausista poiketen tällä 12. tuotantokaudella maajussit tapasivat jo esittelyjakson jälkeen. Kun muut maajussit tuntee, on samassa eriskummallisessa tilanteessa olevilta saatu vertaistukeakin. – Jonkin verran on oltu yhteydessä, Vaissi sanoo. Vaissin mielestä on hienoa, että sarjassa tulee esille maaseudun monipuolisuus. – Tälläkin kaudella mukana on eri tyyppisiä maajusseja. Kaikilla meillä on jotain lisähommaa perinteisen maatilatoiminnan ohella. Se tuo esiin, että maaseudulla on mahdollista asua ja tehdä monenlaisia töitä, Juho Vaissi sanoo. Maajussille morsian -sarjan myötä Juho Vaissin kasvot ovat tulleet tutuiksi niin sanotusti kaikelle kansalle. Ohjelmassa mukana oleminen on ollut puheenaihe monissa kohtaamisissa kotikylälläkin. – Kyllä se ihmisiä kiinnostaa, mutta hyvin kaikki ymmärtävät, etten saa kertoa mitään ohjelmasta ennen kuin jaksot on televisiossa esitetty, hän sanoo. Sitä emme siis saa tietää ennen marraskuista viimeistä jaksoa, onko joku morsianehdokkaista vienyt Juho Vaissin sydämen. Ottamatta kantaa siihen, löytyykö ohjelman seurauksena Vaissin tilalle kenties uutta emäntää tai ei, Juho Vaissin mielestä ohjelmaan osallistuminen oli hyvä ajatus. – Kaiken kaikkiaan positiivinen kokemus oli olla mukana tällaisessa, hän sanoo.