Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Koronavirus Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Impi ajattaa illalla lähipalveluihin

Maa- ja kotitalousnaiset ympäri maan ovat ottaneet tavakseen viettää Impin päivää liikunnallisissa harrasteissa. Niin tänäkin vuonna. Tänä vuonna tänään torstaina 11. kesäkuuta olevaa Impin päivää vietetään pyöräillen ja paikallisia yrittäjiä tukien. Häkkisen maaseutuseura osallistuu Impin päivän tempaukseen haastamalla kaikki kynnelle kykenevät pyöräilemään, kävelemään tai vaikka autoilemaan illansuussa johonkin keuruulaiseen lähipalvelupaikkaan ja nauttimaan niissä vaikkapa jäätelöä tai virvokkeita. Niin häkkisläiset aikovat tehdä itsekin. Suomen Maa- ja kotitalousnaiset ovat viettäneet liikunnallista Impin päivää vuodesta 1997, jolloin järjestettiin ensimmäiset Impin ilta-ajot. – Liekö hauska nimi innoittanut, sillä siitä lähtien Maa- ja kotitalousnaisten yhdistykset ympäri maan ovat järjestäneet Impin päivän tapahtumia vuodesta toiseen, Häkkisen maaseutuseuran puheenjohtaja Mirja Pummila kertoo. Viime vuosina yhdistyksille on myös tarjottu erilaisia vinkkejä päivän viettoon.