Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Koronavirus Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Rehab kiri ylivoimavoittoon Porissa

Sunnuntaina 26. tammikuuta osassa maata olivat raviradat saaneet valkoisen yleisilmeen lumisateiden myötä, mutta Porissa juostiin edelleen lumettomalla ja varsin märällä kaviouralla. Jääkiekkojoukkue Ilveksen ja ison omistajajoukon silmäterältä Rehabilta eli Ripalta hoitaja Piia Riihuhta poisti ennen ravireissua paksun talvikarvan, letitti otsatukan sekä kiillotti kaviot. Joten mikäs oli ruunan lähteä kisaamaan ja näyttäytymään omistajilleen. Porissa ruuna valjastettiin Ilveksen väreihin ja sen kuski Hannu Torvinen puki myös vihreäkeltaisen ajonutun päälle. Näin oli raviliigavaljakko valmiina taistoon. Ihan nappisarjaan Ripa pääsikin, sillä lähtö oli rajattu enintään 7 000 euroa tienanneille ja Ripalla oli rahaa vain muutama kymppi vaille edellä mainitusta summasta. Auton takaa kiireisimpiä olivat Jukka Torvisen Arrogance ja Olli Koivusen Ceramic Alley, jotka kumpikin mielivät keulaan. Ensimmäinen puolikas mentiin melkoista huikua, kun nuoret ohjastajat ottivat mittaa toisistaan ja hevosistaan. Muu porukka jäi kauas näistä. Alkupuolikkaalle kuulutettiin aika 11.0, ja oli selvää, että takaporukallakin oli mahdollisuus, kun voittorahoja puolentoista kilometrin päästä jaettaisiin. Hannu Torvinen ei osallistunut alkurevitykseen vaan antoi Ripan tehdä oman juoksunsa toisen radan keulilla. Tasaisella vauhdilla Ripa läheni karkulaisia, ja kierros juostuna oli jo aivan tuntumassa. Varsinainen kiri-isku tapahtui viimeiselle puolikkaalle lähdettäessä. Samassa kun Rehab siirtyi keulaan, Torvinen antoi sen mennä, minkä se itse halusi, ja tuloksena ei ollut vain voitto vaan murskavoitto. – Oli kiva voittaa Rehabilla. Voitto on ollut tuloillaan jo pitkään. Nyt se oli tosi rento ja rauhallinen koko päivän, eikä sitä tarvinnut matkalla patistaa ollenkaan. Annoin sen mennä, mitä halusi, ja tulos oli paras mahdollinen. Paljon jäi voimia käyttämättä, iloitsee Torvinen mielissään Ripan voitosta. – Ripa oli kotona maanantaina normaali itsensä eikä ollut startista moksiskaan. Sen kanssa on kyllä raveissakin kiva käydä, kun se ei stressaa mistään eikä hötkyile turhia, hoitaja Piia Riihuhta kehuu hevosta. Ruopas antautui vasta metri ennen maalia Teivon tiistairaveihin Antti Tupamäki toi hyvässä kilpailukunnossa jatkavan Ruopaksen mielessä tietysti kilpakumppaneiden kukistaminen. Ruopaksella oli kauden kahdesta ensimmäisestä kisasta totosijat kaksi ja kolme. Tupamäki kannusti Ruopaksen hyvään alkuvauhtiin ja sai otettua Hannu Torvisen Voima-Simolta keulapaikan. Sen jälkeen Ruopas matkasi koko kisan keulassa Voima-Simon seuratessa sisäradalla sen menoa. Alkumatkalla Voima-Simo ei ollut ihan lähituntumassa, mutta kisan edistyessä se hinautui aivan Ruopaksen taakse. Loppusuoralla Ruopas johti vielä kaksi metriä ennen maalia, mutta Torvinen antoi Voima-Simon voimien puhua ja työntyi sen kanssa Ruopaksen ohi pienen pienellä marginaalilla. Helmikuun alussa Ruopas juoksee mailin kisan jälleen Tampereella. Josko silloin irtoaisi kauden ensimmäinen voitto. Sunnuntairavit. Pori 26. tammikuuta 2020. Ryhmäajo lämminverisille 2 100 metriä, enintään 7 000 euroa tienanneille. Tiistairavit. Tampere, Teivo 28. tammikuuta 2020. Ryhmäajo kylmäverisille 2 100 metriä, enintään 14 000 euroa tienanneille.