Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Vahva kauden avauskisa – Salla Sipponen rikkoi EM-kisarajan Pirkka-hallissa Tampereella

Keuruun Kisailijoiden Salla Sipponen oli tulta ja tappuraa Pirkkahallissa pidetyissä kiekon ja kuulan leirikisoissa. Sipponen sivusi jo ensimmäisellä heitolla aiempaa halliennätystään 56,53. Hänen paras heittonsa odotutti aina viimeiselle kierrokselle, jolloin kiekko kaartoi uusiksi ennätyslukemiksi 57,21. Uusi ennätys rikkoo samalla Pariisin yleisurheilun EM-kisojen kisarajan, joka on 57 metriä. Tulos on samalla kauden kotimainen kärkitulos. – Ihan nasevasti käynnistyi kausi. Sain heitettyä tasaisen 55–57 metrin sarjan tutussa paikassa Pirkkahallissa, jossa olen päässyt heittämään talven ajan säännöllisesti ja terveenä. Myös heittotekniikka alkaa vakiintua, vaikka tässä ennätysheitossa ei kaikki sujunutkaan hyvin. Itse asiassa vaikka heitossa oli tehoa, sen tekniikka oli huono, Sipponen hymyili. Kisassa Kisailijoiden kasvatin lyhin heitto kantoi 54,97. Hän olisi voittanut kisan silläkin tuloksella, sillä toiseksi tullut Lapinlahden Vedon Sanna Kämäräinen sai parhaallaan 54,04. Alkaneella hallikaudella Sipponen kilpailee Suomessa vielä 8.2. Porin halli SM-kisoissa. Maaliskuussa hän suuntaa Portugaliin talviheittojen Eurooppacupiin. Sitä ennen matka vie Teneriffalle valmentaja Jorma Haarasen luo harjoittelemaan. – Tavoite on asetettu heinäkuuhun, jolloin minun pitäisi olla heittämässä Tokiossa. Päivä kerrallaan kohti Japania, sanoo Sipponen.