Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit

”Tärkeitä otteluita ennen varsinaista sarjakautta” – Suomen Cup valmistaa KeuPa HT:tä Mestis-peleihin

KeuPa HT:n Mestis-joukkueen aamujäillä tehtiin vauhdikkaasti läpivirtaharjoitteita tiistaina aamupäivällä. Päävalmentaja Niko Erosen ja apuvalmentaja Tomas Westerlundin tarkassa seurannassa joukkue harjoitteli paitsi tulevana viikonloppuna pelattavaa harjoitusottelua KooVeetä varten, myös KeuPa HT:n osalta syyskuun 4. päivänä alkavaa jääkiekkoilun Suomen Cupia varten. – Suomen Cupin peleistä on tullut Mestis-joukkueille tärkeitä pelitapahtumia, joissa on panosta tavallista harjoitusottelua enemmän. Ottelun merkityksen antama paine kertoo meille valmentajille pelaajista paljon sellaista hiljaista tietoa, joka ei välttämättä välity harjoitustilanteissa, kertoo Eronen. Uusi päävalmentaja ei ota menestyspaineita cupin peleistä, vaikka lähtee voittamaan jokaista otteluaan. – Suomen Cup on yksi etappi sarjakaudelta. Rakennamme näitä välitavoitteita ja pysähdymme niitä tarkastelemaan pitkin kautta. Menestymisen ohella myös pelilliset arvot ovat tärkeitä cupin peleissä. Esimerkiksi erikoistilannepelaaminen, jossa tehdään nykyjääkiekossa yli 50 prosenttia osumista, on tärkeässä roolissa heti kauden alusta lähtien, jatkaa Eronen. Cupissa pelattiin avauskierros 23.–25.8. II divisioonajoukkueiden kesken. Toinen kierros, joka alkaa 28.8., tuo mukaan cup-peleihin Suomi-sarjajoukkueet. 4.9. alkavalla kolmannella kierroksella mukaan tulee 12 Mestis-joukkuetta ja 12 edelliskierroksen lohkovoittajaa, jotka pelaavat 4.–7.9. kahdeksassa kolmen joukkueen lohkossa. Lohkovoittajat pääsevät puolivälieriin, jotka pelataan 11.9. ja 13.9. paras kahdesta -systeemillä. Välierät ovat vuorossa 18.9. ja 20.9., samalla pelisysteemillä. Suomen Cupin loppuottelu pelataan Hartwall Areenalla perjantaina 8.11 Karjala-turnauksen yhteydessä. KeuPa HT:n ensimmäiset vastustajat määräytyvät cupin toisen kierroksen jälkeen. – Menneisiin harjoituspeleihin olen ollut tyytyväinen siihen isoon kuvaan, miltä pelit ovat näyttäneet. Nousujohteisia pelejä, joissa kasvua on tapahtunut otteluiden sisällä. Suomen Cupin pelit hitsaavat joukkuetta yhteen, mikä on hyväksi sarjakautta silmällä pitäen. Mitä nopeammin joukkueen pelaajat oppivat tuntemaan toisensa, sen tiiviimmäksi joukkuehenki muodostuu, Eronen pohtii.