Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Petäjäveden kunta aloittaa koko henkilöstön yt-neuvottelut – Neuvotteluilla tavoitellaan ensisijaisesti pysyviä säästöjä

Petäjäveden kunnanhallitus päätti maanantain kokouksessaan, osana talouden tasapainotustoimia käynnistää koko kunnan henkilöstöä koskevat yhteistoimintaneuvottelut talouden tasapainottamiseen tarvittavien toimenpiteiden toteuttamiseksi vuosina 2020-2022. Yt-neuvottelut käynnistetään taloudellisin ja tuotannollisin perustein. – Neuvotteluilla tavoitellaan ensisijaisesti pysyviä säästöjä ja tarvittaessa niitä tukevia kertaluontoisia säästöjä. Henkilöstömenojen vähentämisessä ensisijaisena tavoitteena on säästöjen saavuttaminen eläke- ja muun poistuman, määräaikaisen henkilöstön vähentämisen, työ- ja työaikajärjestelyjen, toiminnan ja prosessien kehittämisen sekä vapaaehtoisten keinojen avulla, sanoo kunnanjohtaja Eero Vainio. Tavoitteena 1,4 miljoonan euron säästöt Pysyvillä toimenpiteillä kunnan omassa palvelutoiminnassa talouden tasapainottamisella tavoitellaan yhteensä 1,4 miljoonan euron kokonaisvaikutusta vuoteen 2022 mennessä. Toimet toteutetaan kokonaisuudessaan vuosien 2020-2022 aikana ja toimenpiteiden koko kunnan henkilöstömenojen tavoiteltava osuus on 533.000 euroa. Neuvottelujen tavoitteena on enintään 16 henkilötyövuoden vähennys kunnan henkilöstöstä seuraavan kolmen vuoden kuluessa. Yhteistyötoimikunta kutsutaan koolle yhteistoimintaneuvottelujen tiimoilta 11. marraskuuta 2019. Taloustilanne heikentynyt vuodesta 2016 lähtien Petäjäveden kunnan talouden perusta on vahva, mutta kunnan talous on kuitenkin heikentynyt vuodesta 2016 lähtien valtakunnallisista linjauksista ja niiden myötä kasvavista menoista, väkiluvun laskusta sekä tulojen heikentymisestä johtuen. Kuluvan vuoden 2019 tilinpäätösennuste on noin 1,5 miljoonaa euroa alijäämäinen. – Vuoden 2020 talousarviota laaditaan parhaillaan ja talouden suunnittelu on osoittautunut erityisen haasteelliseksi. Kunnanhallituksen kesäkuussa antaman raamin tavoitteena oli tasapainoinen talousarvio vuodelle 2020. Lautakuntien käsittelyn jälkeen talousarvioluonnos oli noin 1,49 miljoonaa euroa alijäämäinen, selvittää Vainio. Kiinteistöveroihin tulossa korotuksia Kunnanhallitus esittää valtuustolle korotuksia kiinteistöveroihin siten, että yleinen kiinteistövero nousee 1,20:stä 1,30 prosenttiin ja vakituisen asunnon osalta 0,55:stä 0,60 prosenttiin. Näillä korotuksilla kunnan kiinteistöverotulot kasvaisivat 70.000 euroa. Kunnanhallitus keskusteli myös muista mahdollisista säästötoimista ja lopullinen kunnanjohtajan ehdotus talousarvioksi käsitellään kunnanhallituksessa 18. marraskuuta. – Ehdotus ei tule sisältämään lukion lakkautusta, mutta säästöjä tavoitellaan kaikista toimintayksiköistä, sanoo Vainio. Palvalahti– Pakolantie -vesijohtoon 60 000 euroa Kunnanhallitus päätti myös esittää valtuustolle, että Palvalahti–Pakolantie välisen vesihuoltolinjan toteuttamisen vaatimat selvitykset ja rakentamistoimenpiteet aloitetaan viipymättä ja hankkeen toteuttamiseen myönnetään 60.000 euron lisämääräraha vuodelle 2019. Samalla hallitus esittää valtuustolle, että Jyväskylä-Petäjävesi runkovesilinjan rakentamisen suunnittelu ja rahoitusmallien selvittäminen käynnistetään yhteistyössä Alvan, eli entisen Jyväskylän Energian kanssa.