Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Koronavirus Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Nuorisotyö surffasi nettiin: Mitä kuuluu -luuriin saa soittaa jokainen Keuruun nuori

– Uudessa tilanteessa tämän koronaeristyksen alettua mietimme, millä saamme yhteyden nuoriin, jotka viettävät nyt aikaa kodeissaan. Sillä välin, kun nuoret ovat käynnistäneet kotikoulunkäyntiään, me olemme valmistelleet verkkoon uusia digitaalisia mahdollisuuksia nuorten kohtaamiseen, kertoo Annika Korpinen Keuruun nuorisopalveluista. Uusien alustojen on määrä pysyä käytössä jatkossakin, kun normaali kanssakäyminen jälleen on mahdollista. Nuorisopalvelut julkisti uusia nuorisotyön työmuotoja yhteistyössä Keuruun seurakunnan ja 4H:n kanssa perjantaina 27. maaliskuuta ja lisää on tulossa. – Nyt mennään viikko kerrallaan ja katsotaan, mitkä alustat tavoittavat nuoret parhaiten. Yhteistyö eri toimijoiden välillä on nuorisotyön vahvuus näinäkin aikoina Keuruulla, sanoo Korpinen. Mitä kuuluu, keuruulainen nuori? Sunnuntaista 29. maaliskuuta lähtien viitenä päivänä viikossa sunnuntaista torstaihin kaikki keuruulaiset nuoret voivat soittaa Mitä sulle kuuluu? numeroon joko puhelimella tai WhatsAppilla kello 17–20. Sunnuntaina linjoilla on seurakunnan uusi nuorisotyöntekijä Mika Kivilahti , maanantaina nuorisopalveluiden Annika Korpinen , tiistaina etsivä nuorisotyöntekijä Tanja Mäkelä , keskiviikkona seurakunnalta Irja Kallio ja torstaina niin ikään seurakunnalta Päivi Lewis . – Yhteyttä saa ottaa tosi matalalla kynnyksellä, mitään erityistä asiaa ei tarvitse olla, kannustaa Korpinen. Nuorisopalvelut ottaa käyttöön muitakin somealustoja, joille lähtee tulemaan erilaista sisältöä ja haasteita. Lisäksi aloittaa oma You Tube -kanava, jolle eri toimijat Keuruun alueelta voivat tuottaa sisältöä. Myös etsivän nuorisotyön ryhmätoimintaa on viety nettiin. – Toivon, että nuoret muistavat, että nykyinen tila on väliaikaista. Tämä loppuu aikanaan ja sitten muiden tapaaminen on jälleen mahdollista kuten ennenkin, sanoo Korpinen.