Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Koulutus kuntoon, korostaa Harri Oksanen–Perussuomalaisten eduskuntavaaliehdokas

Perussuomalaisten keuruulainen eduskuntavaaliehdokas Harri Oksanen on huolissaan Suomen koulutuksen tilasta. Sen heikkenemisestä kertoo esimerkiksi Pisa-tutkimuksen tulosten huononeminen. – Mielestäni on huolestuttavaa, että peruskoulusta voi valmistua ilman, että osaa edes kunnolla lukea. Toisella asteella nuorten työssäoppimispaikkoina toimivista yrityksistä tulee palautetta, että heidänkö näitä nuoria pitää kasvattaa, kuvaa Harri Oksanen. Hänestä perheille on tarjottava tukea näiden kasvatustyössä, sillä perheille kasvatusvastuu ennen kaikkea kuuluu. Lisäksi opettajien auktoriteettia tulee koulussa palauttaa. – Ei pidä viestittää, että kyllä yhteiskunta hoitaa. Uudet perhekeskukset pyrkivät vastaamaan perheiden tuen tarpeeseen matalalla kynnyksellä, arvioi Oksanen. Harri Oksasella on kokemusta luottamustehtävistä kuntatasolla: hän on kolmatta kautta kaupunginvaltuutettuna, kaupunginhallituksen jäsen, koulutuskuntayhtymä Gradian hallituksen jäsen ja kirkkovaltuutettu, Keuruun osuuspankin hallintoneuvoston sekä Perussuomalaisten puoluevaltuuston jäsen. Hän on toiminut myös yhden kauden maakuntavaltuutettuna. Syrjäytymisestä huoli – Minusta toisen asteen koulutuksen rahoituksen on vastattava kustannuksia. Työelämän nopeat muutokset aiheuttavat oppilaitoksille haasteita, joista voidaan selvitä vain työelämän ja oppilaitosten sekä opiskelijoiden yhteisillä ponnistuksilla, ovathan työssäoppimispaikat entistä suuremmassa roolissa ammattitaidon ja osaamisen kehittämisessä, näkee Oksanen. Yliopistojen ja korkeakoulujen rahoitus on myös turvattava. Tutkimus- ja kehitystyötä on suunnattava enemmän Suomen kilpailukykyä hyödyttäviin toimiin. Oksanen kertoo olevansa huolissaan erityisesti syrjäytymisestä. Tilastojenkin mukaan eriarvoisuus lisääntyy, vaikka luulisi hyvinvoinnin jakautuvan tasaisemmin. – Käytännössä kaikki nuoret saavat toisen asteen opiskelupaikan, mutta sitten monella motivaatio lopahtaa tai tulee muita ongelmia ja opinnot keskeytyvät. Nämä nuoret tarvitsevat enemmän tukea. Yksinäisyys, päihteet, masennus ja muut mielenterveyden ongelmat vaivaavat myös isoa joukkoa vanhempaakin väkeä ja lisäävät vaaraa pudota yhteiskunnan ulkopuolelle. – Mielenterveysongelmiin ja päihderiippuvuuksiin on pystyttävä löytämään ”lääkkeet” mutkattomasti, apua olisi saatava matalalla kynnyksellä, näkee Oksanen. Palkalla on voitava elää Oksasen mielestä työpaikat on säilytettävä Suomessa ja työnteon oltava kannattavaa niin työntekijälle kuin työnantajallekin. Korkea työllisyys lisää taloudellista hyvinvointia, kun työtunteja kertyy riittävästi ja palkka riittää elämisen ja asumisen kuluihin. – Pienituloisilla asumisen ja elämisen kuluihin menee kohtuuttoman suuri osa käytettävissä olevista tuloista, siksi asumis- ja muita elämän kuluja on saatava alemmaksi, näkee Oksanen. Suomessa tuotettavat tavarat ja palvelut mahdollistavat julkisen puolen rahoituksen, siksi Suomen pitää turvata yritysten toimintamahdollisuudet ja uusien yritysten syntymiset pitämällä kustannukset alhaisina muun muassa verotuksen keinoin. Hän perää myös lisää joustomahdollisuuksia työelämään. – Työehtosopimukset tarvitaan ja oikeudenmukainen korvaus tehdystä työstä, hän sanoo. – Suomen kilpailukykyä ei saa pilata utopistisilla, muiden maiden tavoitteita kovemmilla ilmastotavoitteilla. Suomessa maataloustuotteiden tuottaminen on turvattava. Monipuolinen suomalainen ruokalautanen on ympäristöteko, sanoo Oksanen. Maahanmuuttokysymyksissä Oksanen on puolueensa linjoilla. – Suomi on pahoin epäonnistunut turvapaikanhakijoiden kotouttamisessa. Maahan tulevien turvapaikanhakijoiden määrää on rajoitettava kestävälle tasolle. Taso tulee katsoa vuosittain valtion budjetin laadinnan yhteydessä. Lisäksi työperäinen maahanmuutto ei saa muodostaa halpatyömarkkinoita, linjaa Oksanen. Puolue: Perussuomalaiset Työ: Sähköasentaja, Reka Kaapeli Keuruu Koulutus: Sähkökoneasentaja, kunnossapidon ammattitutkinto, sähköpätevyys 2 Ikä: 58 Asuu: Jukojärvi, Keuruu Perhe: Vaimo, neljä lasta ja kuusi lastenlasta Toista kertaa ehdokkaana eduskuntavaaleissa Motto: Suomalaista... Elämää... Läheltä Kolme tärkeää vaaliteemaa: 1. Koulutuksen laatu takaisin maailman kärkeen 2. Työnteon on oltava kannattavaa niin työntekijälle kuin työnantajallekin 3. Syrjäytymiseen, mielenterveysongelmiin ja päihderiippuvuuksiin saatava apua mutkattomasti.