Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Saamelaisrumpujen äidiksi kutsuttu Elli Maaret Helander: Rumpu kuuluu kaikille

Tenojoen varrelta Rovisuvannosta kotoisin oleva saamelaisen käsityöperinteen opettaja ja puolestapuhuja Elli Maaret Helander veti 20.–22. syyskuuta Kinkamon pirtillä Keuruun kansalaisopiston kädentaitopaketin, jonka tuloksena jokaiselle jäi muistoksi itse tehty lyömäsoitin. Kansalaisopisto toteutti viikonloppukurssin yleisön toivomuksesta. – Saimme vinkin henkilöltä, joka on käynyt rumpukurssilla aiemmin, ja päätimme toteuttaa toiveen. Kurssi täyttyi hyvissä ajoin ennen määräaikaa, ja sinne otettiin 10 opiskelijaa. Sisältö on luokiteltu käden taitoihin, rehtori Pirjo Ikkala sanoo. J uttu jatkuu kuvan jälkeen. Osa kurssilaisista on kotoisin muualta kuin Keurusseudulta, mitä Ikkala pitää hienona. Saamelaisena Helander tuntee asiat ja tavat, jotka ovat saamelaisten omia ja mitkä eivät. –Toisin kuin saamenpuku rumpu ei ole saamelaisten yksinoikeus. Sitä voivat valmistaa ja käyttää kaikki, joita se kiinnostaa. Rumpua voi käyttää koristeena, soittimena tai vaikka perherumpuna, mutta se voi toimia myös ennustamisen ja noituuden välineenä. Riippuu käyttäjästä, mihin tarkoitukseen sen haluaa ottaa, Helander selvittää. Armi Mäkipää on ennenkin rakentanut saamelaisrummun. Hän kertoo, että on tehnyt hyvälle ystävälle rumpumatkan. Helander vahvistaa, että jotkut voivat todella kokea henkimaailmaa. Ju ttu jatkuu kuvan jälkeen. –Noitarumpu on alun perin ollut saamelaisten noitien väline, jolla on pidetty yhteyttä tuonpuoleiseen ja haettu apua elämään, kuten esimerkiksi parantumista sairaudesta. Olen itsekin kokenut voimakasta henkisyyttä. Rummun voi koristella sellaisilla merkeillä, joita pitää tärkeänä. Ne voivat nousta rummuntekijän omasta arjesta. –En suosittele suomalaisille saamelaisten rumpumerkkejä, sillä kaikki saamelaisetkaan eivät tiedä niiden kaikkien taustaa eivätkä merkitystä. Tekijän täytyy keksiä rumpuunsa sellaiset symbolit, jotka ovat itselle tärkeitä. Tein lapsenlapselleni rummun, johon piirsin auton ja kirjoitin sanat ”pienen pojan autorumpu”. Helanderin mukaan rummusta tulee tekijänsä elinikäinen kumppani. Se on niin henkilökohtainen, että sitä ei voi antaa edes omalle lapselle, vaan se pitää haudata tai tuhkata omistajansa mukana. –Tiedän tapauksia, joissa rumpu on jäänyt soimaan jopa sen jälkeen, kun se on hävitetty. Siitä on tullut ikään kuin kutsu seuraavalle sukupolvelle. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Liisa Lähteenmäki toi mukanaan neljä vuotta aiemmin rakentamansa rummun. –Tässä on kaunis kuviollinen pinta ihan luonnostaan. En ole halunnut maalata sitä, mutta tänä viikonloppuna vaihdan kehikkoon vuodan, koska tämä halkesi reunasta. Halkeama ei varsinaisesti ole estänyt sointia, mutta on parempi, että kalvo on ehjä. Valmiin rummun voi rasvata pienimolekyylisellä rypsiöljypohjaisella vauvaöljyllä. –Vain pienet rasvamolekyylit imeytyvät nahan sisään. Rasvattu nahka kestää myös akryylimaaleja. Rasvaamisen voi tehdä pari kertaa vuodessa, Helander sanoo. Pauli Junttila osallistui kurssille tyttärensä Susanna Mertaniemen ja tyttärentyttärensä Sannukka Jaatisen kanssa. –Kun katsoo meidän sukumme historiaa, sieltä löytyy saamelaista syntyperää isoisovanhempieni kautta. Tästä kurssista saatiin mukavaa yhteistä tekemistä koko perheelle, Junttila sanoo. –Oli kiva tulla tänne perheenä. Tämä on hieno kokemus, ja aitauksessa olevat porot luovat sopivasti tunnelmaa, Jaatinen hymyilee. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Junttilan kolmen sukupolven rummuttajat edustavat Keurusseutua. Tapio Siivonen saapui Pyhärannasta Varsinais-Suomesta. –Näen jotain yhtäläisyyttä saamelaisrummun ja japanilaisen rummun välillä, vaikka ne ovatkin erilaisia. Pidän käsityön leimasta. Valmiin rummun sointiääni riippuu siitä, millaista nahkaa siihen on käytetty. Edit. 23. syyskuuta 2019 kello 13.30 korjattu henkilön sukunimeksi Siivonen.