Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Moni kakku päältä kaunis

Keuruun Juhannuskisat käytiin juhannusaattona upeassa auringonpaisteessa, vaikkakin tuuli vaikeutti joidenkin lajien suorituksia. Keskusurheilukentällä vallitsi loistava tunnelma, jota nosti entisestään Kisailijoiden omien tähtiurheilijoiden, Salla Sipposen ja Lassi Saarisen , voitettua omat lajinsa. Arviolta 500 katsojaa näki ja koki kaikin puolin keskikesän hienon yleisurheilujuhlan. Jatkossa keskusurheilukentän ylle on muodostumassa tummia pilviä. Kentän heikko kunto on ollut tiedossa jo vuosia, eikä se ilman remonttia ainakaan käyttämällä parane. Viikkotasolla touko- ja syyskuun välisenä aikana kentällä on satoja käyttäjiä, joista suurimmat käyttäjäkunnat ovat KeuPan juniori- ja aikuisjoukkueiden jalkapalloilijat sekä Kisailijoiden yleisurheilijat. Kun koulut alkavat elokuussa, myös koululaiset liikkuvat aktiivisesti kentällä syyskuun loppuun saakka. Syksyllä 1984 valmistunut kenttä pitäisi uusia kokonaisuudessaan katsomotiloja ja pukuhuoneita lukuun ottamatta. Eniten remonttia vaativat nurmikko, kastelujärjestelmä ja suorituspaikat. Etenkin osa yleisurheilijoiden suorituspaikoista alkaa olla jo vaarallisia, sillä spurtan-kumipinnoitteen alla olevasta asfaltista pieneliöstö on tuhonnut bitumin vuosien saatossa. Kun sidosainetta asfaltissa ei enää ole, asfaltti murenee ja pinnoite irtoaa alustastaan. Kentällä on jo nyt paikkoja, joissa kävely tuntuu kuin olisi tyhjän päällä. ”Mitkään ilmastointiteippi-korjaukset eivät enää tässä vaiheessa auta.” Bitumin puute aiheuttaa suoranaisia vaaratilanteita urheilijoille, kun alusta pettää esimerkiksi juoksuradalla tai keihäänheittopaikalla. Seuraavaksi kysellään, kuka korvaa tapaturmasta aiheutuneet vahingot. Nurmikko ja sen kastelujärjestelmä vaativat myös uusimista. Nurmikko on tiivistynyt vuosikymmenten aikana niin kovaksi, ettei se enää läpäise kunnolla vettä. Summa summarum, keskusurheilukenttä on vaikeassa tilanteessa. Se on ollut kertaalleen Keuruun kaupungin investointiohjelmassa, mutta rahaa ei ole löytynyt sen korjaamiseen, eikä välttämättä tahtotilaakaan. Mitkään ilmastointiteippi-korjaukset eivät enää tässä vaiheessa auta, vaan kentälle on tehtävä täydellinen peruskorjaus. Keuruu tunnetaan paitsi urheilijoistaan ja KeuPa HT:n Mestis-kiekostaan, myös suurten urheilukilpailujen järjestäjäpaikkakuntana Suomessa. Juhannuskisat on ollut yksi kulmakivi Keuruun monipuolisessa urheilukilpailutarjonnassa. Mutta kuinka pitkään?