Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Koronavirus Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Mielipide: Jatkuva kasvatus vai avohakkuu?

MIELIPIDE Keuruun seurakunnan metsistä on keskusteltu vilkkaasti. Risto Sulkava pyrki kolumnissaan Suur-Keuruu -lehdessä 6. heinäkuuta 2020 perustelemaan jatkuvan kasvatuksen kannattavuutta: ”Jos kilpailuttaa puuston kiertoajalle tuottoa, voittaa avohakkuuton metsätalousmalli aina.” Jatkuvan kasvatuksen menetelmästä ei ole juurikaan luonnossa tehtyä, kokemusperäistä tutkimustietoa. Sen sijaan kokemusta on jatkuvan kasvatuksen kaltaisesta harsintametsätaloudesta, jota harjoitettiin 1950-luvulle saakka. Harsintahakkuissa poistettiin taloudellisesti arvokkaimmat puut. Sen seurauksena metsämme olivat niin huonossa kunnossa ja vajaatuottoisia, että harsintametsätalous lopulta kiellettiin. Nykymetsätalous avohakkuineen on osaltaan mahdollistanut kasvavat hakkuut ja silti puuvarasto on lisääntynyt viimeisen 50 vuoden aikana 70 prosenttia. Metsäsektori on ollut avainroolissa, kun on rakennettu hyvinvointivaltiota ja tervettä hiilinielua. Luonnonvarakeskuksen tutkijat ovat havainneet tasaikäisen kasvatusvaiheen istutuskuusikon kasvavan yli 30 prosenttia paremmin kuin jatkuvan kasvatuksen metsät. Koko kiertoaikaa kohti laskettuna tuotosero on 25 prosentin luokkaa. On kohteita, johon jatkuva kasvatus voi soveltua, mutta ei lainkaan joka paikkaan tai ainoaksi vaihtoehdoksi. Yhtä avohakkuuhehtaaria kohti tarvitaan 3 jatkuvan kasvatuksen hehtaaria, että kertyisi sama määrä puuta. Isojen puiden poistaminen poimintahakkuin pakkasella, aiheuttaa vaurioita jäljelle jäävän puuston oksistoon ja latvoihin. Kesäkorjuu taas vaurioittaa juuristoa ja tuhoaa lintujen pesiä laajemmalla alueella. Jatkuvan kasvatuksen hakkuu on kalliimpaa ja hakkuukertymän vähetessä puusta saatava hinta heikompi. Sekametsiä kannattaa tavoitella, mutta jatkuvassa kasvatuksessa metsämme valtaisi lopulta kuusi, joka uudistuu varjostavan metsän alle parhaiten. Hakkuutapa ei ratkaise, onko metsä monimuotoinen vaan tärkeämpää on muun muassa lahopuun määrä. Hakkuutapojen vastakkainasettelu on tarpeetonta. Metsälaki vuodelta 2014 sallii molempien tapojen käytön. Jokainen metsänomistaja osaa valita ja tietää itse parhaiten, arvostaako taloutta, hiilensidontaa, monimuotoisuutta tai virkistyskäyttöä. Paras lopputulos syntyy, kun jokaiselle kohteelle valitaan sopivin hakkuutapa. Arto Laitinen