Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Koronavirus Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Runopalkinto: Sydäntasku kiertelee muistojen ja unohtamisen ympärillä

Einari Vuorela -runopalkinnosta päättävä palkintolautakunta julkisti Tuusulan Halosenniemessä 8. kesäkuuta viisi teosta, jotka tavoittelevat 6. syyskuuta jaettavaa 8 500 euroa. Palkinto vaalii keuruulaisen lyyrikon Einari Vuorelan henkistä perintöä, ja se jaetaan 8. kerran. Jyväskyläläislähtöisen ja nykyisin Turussa asuvan Jouni Teittisen esikoisteos Sydäntasku (Poesia 2019) on paloista rakentuva lyyrinen muistelma lapsuuden kultaisista ja välillä kipeistäkin päivistä. – Teittisen kokoelman runotasku avautuu täynnä haikeuden, menettämisen ja toisaalta lämpimän lohdun tuntoja. Lapsuus on takana, sen lumo ja suoja. Miten saada kiinni totuudesta, joka makaa veden pohjassa kuin rujo, kiveksi tekeytynyt kala, palkintolautakunnan jäsen Teppo Kulmala pohtii. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Että näkee itsensä kuin osana jonkin toisen muistoa, / sellaisen joka et koskaan, sittenkään, ollut sinä. / Mitä se tekee sinusta? / Vapaan? / Niin kuin veden läpi vajoavaan laivaan / olisi sydämettömyyteen jäänyt pieniä taskuja. Merkille pantavaa kertojaminän muisteluissa ovat ikävuosiin liittyvät viittaukset. Ensin hän on ehkä 3-vuotias, sitten 4, 6, ja viimein hän iättömänä aikuisena katselee kauas menneisyyteen muistoistaan karkaavaa itseään. Mitä kauempaa puhun sinulle, sitä pienempänä minut muistat. / Niin kuin itse et liikkuisi, tuulisin vain pois / mutta joka lyönnillä sydän osuu Teittinen sommittelee salaperäisiä tuokiokuvia ikään kuin saadakseen kertojaminän muistamaan tarkasti. Säkeet paljastavat yksityiskohtia, joista lukija voi muodostaa tulkintansa. Lapsuutesi ei ole sinun, mutta sinua se katsoo. / Etsii merkkiä. / Tai entä jos ei se katsoisikaan sinua / vaan taaksesi, missä jokin on liikahtanut kohti. – Runon ituna on usein yksittäinen havainto tai jostain pälkähtänyt vaikuttava lause. Kun sen istuttaa koneelle tai paperille ja piirittää sitä kärsivällisesti erilaisilla ajatuksilla, loputtomilla lisäyksillä ja poistoilla, jossain vaiheessa teksti vain alkaa tuntua joko valmiilta tai kelvottomalta, Teittinen kuvaa kirjoittamisprosessiaan. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Sydäntaskun kertojaminä ohittaa 5. ikävuotensa viittaamatta siihen kertaakaan. Tai sitten se tulee esiin kipeissä ja hauraissa muistikuvissa. Sinun on täytynyt herätä, sillä on pimeä / ja ulkoa kuuluu musiikkia / päättyneistä juhlista kuin tuulen kantamia kuoria / yön toukkavaiheesta, unia lentämisestä / päin tähtiä käärittynä metalliin. / Huomisen koruton sormi / raottaa luomiasi, sammalta / jonka alla hajottajaeläimet kurjertavat, / sinun nukkujasi nukkuu, asia kerrallaan / ajatellaan loppuun. Nouset istumaan / ja edessäsi vuosi avautuu ja sulkeutuu / kuin rivi haukkovia kiduksia. Saamansa palaute saa Teittisen välillä häkeltymään. Lukijoiden suoruus puhuttelee. – Teostani on luettu tarkkaan ja anteliaasti, ja monet sanovat tunnistavansa tekstissä jotain. Parasta on, kun ihmiset rikastavat tekstejä merkityksillä, joita en ollut kaavaillut. Se kai viestii kielen elävyydestä, hän sanoo. Kenties se, mitä 5-vuotiaalle kertojaminälle on tapahtunut, on saanut teoksen rakentumaan sellaiseksi kuin se on: ulkoapäin tarkkailevaksi, etäisyyttä ottavaksi ja unenomaiseksi. Kuudesta osiosta kolmea kehystävät katkelmat Marc Augélta , Maurice Blanchotilta ja Mirkka Rekolalta , ja koko teoksen teemoitus piilossa olevasta onnesta on D. W. Winnicottilta . Kirjallisuuslainaukset selittynevät tekijän akateemisista ambitioista. – Teen kirjallisuustieteen väitöskirjaa Turun yliopistoon, jossa olen toiminut myös yliopisto-opettajana. Valmistelen parhaillaan myös käännöstä Walt Whitmanin runoista. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. – Runojen kirjoittamiseen tuntuu istuvan tietty verkkaisuus, jonka parissa viihdyn, jonka parista en oikeastaan pääse pois. Siinä mielessä lyriikka on enemmän kuin väline, Teittinen kuvailee. Teos päättyy siihen, mitä jokainen lapsi toivoo, että tapahtuisi, kun häneen sattuu: satuin tähän / puhalla . Lapsuuttaan Teittinen kuvaa turvalliseksi. Mikä hänestä on tehnyt sen persoonan, joka hän on? – Eihän sitä oikein voi tietää, enkä haluaisi ajatella olevani liian tietty. Persoonahan tarkoittaa alkujaan naamiota. Suotuisia tekijöitä ovat varmaan oma turvallinen lapsuus, vapaat opinnot, ystävät ja lapset. Sydäntasku voitti Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon vuonna 2019. Teittinen on työskennellyt Tuli & Savu -runouslehden päätoimittajana. Einari Vuorela -runopalkinnon finalistien joukkoon pääsyn Teittinen kokee hienoksi. – Palkinto on myönnetty monelle itselleni tärkeälle kirjoittajalle, joten on hienoa olla ehdolla siihen joukkoon. Arvostan palkinnossa myös vuosien aikajännettä. Runot elävät usein hitaasti, joten niiden on hyvä saada huomiota irrallaan kirjavuoden lyhyestä kierrosta. Lue lisää Einari Vuorela -runopalkinnosta: