Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Myllyn Tyyne voittoon Porin montéssa – Lajinvaihto kannatti

Porin perjantairavi-ilta päättyi montén Prix Du Nord -karsintaan. Kisaan osallistui Erkki Laakson kymmenvuotias TuiskuTopin ja Vappu-Ellin tytär Myllyn Tyyne. Rutiini ja hevosen käsittelytaito näkyivät ohjastaja Tuija Aron toimissa Myllyn Tyynen kanssa. Hänellä on ohjastuksia vuodesta 1989 alkaen yli 900. Ensimmäinen lähtöyritys palautettiin varaslähdön vuoksi, ja siinä Tyyne laukkaili malttamattomana. Kun varsinainen lähtö tapahtui, Aro oli saanut hevosen rauhoittumaan eikä laukka-askeleista ollut tietoakaan. Alussa kärkipaikasta kinastelivat Puksin Poika ja Myllyn Tyyne. Tyyne veti kuitenkin heti lähtösuoran jälkeen pitemmän korren ja siirtyi johtoon. Ensimmäisen puolikkaan Tyyne vetäisi aikaan 26.5. Vauhti oli niin kovaa, että muilla oli vaikeuksia seurata ja saada kiinni keulahevosta. Sadan metrin takamatkalta startanneet suosikit saivat pitää kovaa tempoa päästäkseen edes keulan lähituntumaan. Loppua kohti Tyynenkin vauhti hiukan hiipui, mutta topakasti se piti edelleen keulapaikkaa, vaikka takaa nousi uhkaajina Mökin Tähti ja Maikkis. Loppukaarteessa näytti, että Myllyn Tyynestä tullaan väkisin ohi, mutta kokenut ohjastaja ja sitkeä tamma hoitelivat voiton Keuruulle pienellä marginaalilla. Monté oli Myllyn Tyynen toinen. Viikkoa aiemmin Killerillä Aro ja Tyyne opettelivat yhteistyötä, ja kisa päättyi neljänteen sijaan. Villinmiehen Tammakilvan parhaat olivat Lumi-Oosa ja BWT Divine Lappeenrannassa kisattiin lauantaina sekä tammojen suurkilpailua Villinmiehen Tammakilpaa että kylmäveristen Kavioliigaa. Viisivuotiaiden suomenhevostammojen voittoon ravasi Äänekoskella treenaava Lumi-Oosa. Harri Kotilainen valmentaa ja ohjasti Lumi-Oosaa, jonka kasvattaja-omistaja, raahelainen Markku Lumiaho sai kunniapalkintojen ja kukkaseppeleiden lisäksi tililleen voittorahaa 30 000 euroa. Kisa oli Kotilaiselle sikäli historiallinen, että kymmenen vuotta sitten hän ohjasti saman suurkilpailuvoiton Lumi-Oosan emällä Helmin Roosalla. Nelivuotiaiden lämminveritammojen 52 500 euroa arvoinen voitto meni BWT Divinelle, jonka valmennuksesta vastaa Kaisa Toivonen ja ohjastuksesta Olli Koivunen . Tamman omistaa Seppo Härkönen Utsjoelta. Polara haki lisää pisteitä Kavioliigan osakilpailusta Lappeesta Kylmäveriset kilvoittelivat Kavioliigan osakilpailussa sekä voittorahoista että osakilpailupisteistä marraskuussa juostavaa Grand Prix - huipennusta varten. Antti Tupamäki kertoi etukäteen olevansa hiukan epävarma Polaran suorituksesta. – Kun ilmat olivat viileämmät, ruuna tuntui kotona tosi hyvältä. Kun keli lämpeni, se huononsi ruunan menoa, toteaa Tupamäki mietteliäänä ennen kisaa. Mailin kisa päättyi Santtu Raitalan ja Josveisin keulavoittoon. Suosikki Välähdys pomppasi alussa laukalle ja kiri kyllä huimasti laukkansa jälkeen, mutta ei pystynyt kolmossijaa parempaan. Toiseksi tuikkasi pussista päästyään Hannu Torvinen Vinksan kanssa. Polara jätettiin lopputaistelussa neljänneksi. –Jos ei Välähdys olisi laukannut, en olisi päässyt keulaan. Koko matkan oli hyvät tunnelmat juoksussa. Kun Polara tuli rinnalle, saatiin mennä rauhassa kahdestaan. Sitten Välähdys tuli kovaa vauhtia kohti keulaa, ja mietin, että niinköhän se pystyy loppuun asti samaa hurjaa menoa. Meidän onneksemme se ei pystynyt, sanoo jo toisen osakilpailuvoiton Josveisin kanssa hoidellut Raitala. Kavioliigan pisteissä Josveis on johdossa 50 pisteellä. Toisena tulee Tähen Toivomus, 43 pistettä, ja kolmas on Koskelan Akseli 20 pisteellä. Polaran sija on kuudes ja pisteitä koossa 16.