Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Nostalgiaa navettapolulla – Pumpuli, Ailakki ja Milli ovat Multian kanttorin Jukka Kuljun silmäteriä

Multian kanttori Jukka Kulju on aina pitänyt lehmistä. Kolme viime vuotta hän on hoitanut niitä Valkeisperällä vanhaan hyvään 1960-luvun malliin. – Karjanhoito on intohimoni jo lapsesta saakka. Silloin hoidin lehmiä isovanhempien luona Teuvalla. Jo silloin se oli minulle hirveän tärkeää. Olin siellä lomat ja vapaat. Siellä oli käsinlypsy, mutta mummu ei antanut minun lypsää, kun pelkäsi lehmän potkivan. Kymmenen vanhana opettelin mummulta salaa lypsämään, kun mummu oli poissa ja minä olin navetalla lomittajan kanssa, kertoo Kulju karjainnostuksensa synnystä. Nykyään lypsykarjan pito on hänelle harrastus. Aamuin illoin häneltä vierähtää puolitoista tuntia lapinlehmä Pumpulia, länsisuomenkarjalehmä Ailakkia ja ayrshire-rotuista Milliä hoidellessa, paikkoja siivotessa ja rehuja laitellessa. – Milli sai kolme viikkoa sitten vasikan. Tämän pikkuisen Ruusan kasvatan lehmäksi taloon, sanoo Kulju. Oma unelmien maatila Kulju osti Kivelän tilan Multian Valkeisperältä 11 vuotta sitten. Oma tila oli haaveiden täyttymys. Jo tätä ennen hänellä oli karjaa Tarhapäällä Koivulahdessa. – Kyllä lehmiä pitää olla. Elämä ilman lehmää on teeskentelyä. Minulle eläinten hoitaminen on vastapainona kaikelle muulle, mitä teen, sanoo Kulju. Työpäivät venyvät usein pitkiksi työssä Multian seurakunnan kanttorina, mutta myös seurakuntatalon keittiöllä, jossa hän vastaa juhlien ruuanlaitosta. Lehmä on jalo eläin Jukka Kulju puhuu mielellään lehmistä. Hoitajalla syntyy niihin suhde, jota ei voi sanoilla selittää. – Lehmä on jalo eläin. Vaikeina aikoina Suomi on pysynyt pystyssä lehmän avulla. Muutama vuosikymmen sitten sellainen oli joka talossa. Aika on haastanut tilanpitäjät, pienet karjat ovat hävinneet, nykyään kaikki on oltava suurta. Minusta joukkoon mahtuu kyllä joku pieni ja perinteinenkin karja, tuumii Kulju. Eläinten pidossa hänen kolmen lehmän karjaansa koskevat kaikki samat EU-direktiivit ja pykälät kuin suuriakin tiloja. – Ei niistä saa vapautusta, Kulju tuumaa ja luettelee, mitä kaikkea viranomaisille tulee ilmoittaa, olipa karja minkä kokoinen tahansa. Hän voisi saada myös alkuperäiskarjan tukea, mutta ei ole sitä hakenut, koska hänestä yhteiskunnan ei kuulu kustantaa hänen harrastustaan. Kuljun lehmät lypsävät ihan hyvin, Milli 40 litraa ja Ailakki 25 litraa päivässä, Pumpuli puolestaan on maaliskuussa poikiva hieho. – Ihmiset hakevat minulta tinkimaitoa – omalla vastuullaan, hän sanoo. Navettaremontilla liikkeelle Ennen lehmien hankkimista Kulju teki aikaisemmin pajana toimineeseen navettaan täyden remontin. Piiput ja permannot hän muuraustaitoisena teki itse, muuten navetan rakensi kirvesmies Antti Manier . Talon yhteydessä on hehtaarin verran laitumia ja muualla käytössä viisi hehtaaria heinämaata. Heinää hän tekee omilta pelloilta ja hankkii kauraa naapuritilalta vaihtotalouden hengessä. Kauraa hän antaa lehmille murskamyllyllä litistettynä. Lisäksi lehmät saavat kivennäisiä, melassia ja ADE-vitamiinia. – Heinä on pääosin suurissa paaleissa, niinpä jouduin hankkimaan traktoriin rehupiikin paalien siirtelyä varten. Navetassa lehmät ovat parteen kytkettynä, mutta pääsevät ulos laitumelle joka päivä niin myöhään syksyllä kuin itse haluavat. – Syksyllä ne lopulta haluavat jäädä parteen. Eivät suostu menemään ulos. Silloin laidunkausi päättyy. Lehmät saavat niin yksilöllistä hoitoa ja huolenpitoa, että sellaista ei lehmille järjesty jaloittelupihatoissakaan, tuumaa Kulju. Yhden miehen lehmäkapina Valkeisperällä autot hidastavat kesällä Kivelän talon kohdalla. Ihmiset nousevat valokuvaamaan, kun näkevät pienen lehmäkarjan laitumella tien varressa. Ennen niin tavallinen näky on nykyään harvinainen, lähes ainutlaatuinen. Etenkin lapset ihastuvat eläimiin. – Sukulaispoika Kangasalta halusi viime viikonloppuna ehdottomasti tulla kylään ja katsomaan lehmiä. Hänellä vierähti tunteja eläinten kanssa touhutessa ja lähtiessä kysyi, että saahan tulla taas uudestaan. – Jos terveyttä ja voimia riittää, touhua näiden kultapalojeni kanssa mahdollisimman pitkään. Kaikki neljä ovat lellikkejäni. Saan niiltä niin paljon hyvää mieltä. Lypsyn jälkeen aina halaan Milliä ja Ailakkia ja kiitän kumpaakin, sanoo Kulju aikoen jatkaa yhden miehen lehmäkapinaansa vielä kauan.