Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Jäihin pudonnut kauris jouduttiin lopettamaan Multialla – Ulkoilija ilmoitti sulaan pudonneesta eläimestä hätäkeskukseen

Pelastuslaitos sai ilmoituksen jäihin pudonneesta hirvieläimestä Multialta Pieni Multiajärveltä lauantaina kello 14.40. Havainnon oli tehnyt paikalle osunut ulkoilija. Pelastuslaitos löysi paikalle päästyään vielä elossa olleen kaurispukin virtaavasta, vajaan kymmenen metrin levyisestä sulapaikasta salmessa. Jälkien perusteella kaurispukki oli kävellyt jäätä pitkin suoraan sulaan. Paikalle hälytettiin suurriistavirka-apu (SRVA) lopettamaan eläin eläinsuojelullisesta syystä. Tämän jälkeen ruho nostettiin järvestä. Lihat asetetaan myyntiin. – Pelastajan laittaminen samaan avantoon villieläimen kanssa vaarantaa pelastajankin. Villieläimet puolustautuvat voimakkaasti eli käyttäytyvät tuollaisissa tilanteissa aivan toisin kuin lemmikki- tai tuotantoeläimet, perusteli ratkaisua aluepalomestari Mika Huuskola Keuruun paloasemalta. –Lisäksi meillä ei ole tiedossa, kuinka kauan eläin oli jo ollut avannossa. Pitkään kylmettynyt ja loppuun väsynyt eläin voi hyvin menehtyä, vaikka se saataisiinkin ylös vedestä, sanoo Huuskola. Hän varoittaa, että jos havaitsee eläimen menneen sulaa, se tarkoittaa, että jää on tuolla paikalla heikkoa. – Pelastamaan ei pidä itse lähteä ilman välineitä ja varusteita, vaan ilmoittaa pulaan joutuneesta eläimestä hätäkeskukseen, neuvoo Huuskola.