Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Beethovenin sonaatit soivat keuruulaisille – Olli Mustonen konsertoi Keuruun kirkossa

Suomen tunnetuimpiin muusikoihin kuuluva pianotaiteilija, kapellimestari ja säveltäjä Olli Mustonen konsertoi Keuruun kirkossa. Olli Mustonen on omaäänisimpiä ja persoonallisimpia suomalaistaiteilijoita ja yleisön kestosuosikki. Hän tuli tunnetuksi jo 1980-luvun alkupuolella menestyttyään muun muassa 15-vuotiaana Eurovision nuorten solistien kilpailussa Genevessä. Seuraavina vuosina hän oli mukana Maj Lind -kilpailussa sekä pianosolistina Lontoossa. Hänen tärkeimpiä opettajiaan ovat olleet pianisti Ralf Gothoni sekä säveltäjä Einojuhani Rautavaara . Sittemmin työ on vienyt hänet kaikille maailman keskeisille konserttilavoille niin omin soolokonsertein kuin yhdessä huippuorkestereiden kanssa. Olli Mustosella on käynnissä suuri projekti, jossa hän soittaa kahdeksassa konsertissa kaikki Ludwig van Beethovenin 32 sonaattia. Tammikuussa 2018 kuultiin sarjan ensimmäinen kokonaisuus Musiikkitalossa Radion sinfoniaorkesterin Beethoven festivaalilla. Keuruulla kuultavan konsertin ohjelma on 2. Les Adieux - kokonaisuus, joka sisältää Beethovenin varhaisia ja myöhäisiä sonaatteja. Konsertti on saanut nimensä Beethovenin Jäähyväissonaatin mukaan. Les Adieux -konsertin ohjelma: Ludwig van Beethoven: Pianosonaatit op. 14/1 E - duuri op. 10/3 D - duuri väliaika op. 78 Fis- duuri op. 79 G - duuri op. 81a Es- duuri “Les Adieux” (Jäähyväissonaatti) Mustosen konsertti järjestetään Keuruun kirkossa keskiviikkona 27.3.2019 kello 18 alkaen.