Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Tulospalvelu

Korona, keppikiekko, pingis ja lautapelit veivät voiton kännykästä – ensimmäinen nuorison peli-iltakokeilu osui heti maaliin

Nuorisoseurantalo Männistön sali on nuorisoa täynnä. Pöytien ääressä pelataan päät yhdessä lautapelejä, toisella puolella salia on meneillään pingisottelu. Välissä lyödään koronanappuloita nurkkakoloihin ja pientä mustaa pöytälätkäpelin maaliin. Kahvion nurkassa istuu yksi porukka antaen arvaajille vihjeitä sanasta, jota ei saa sanoa. Lasten ja nuorten ilo on silmin nähtävää ja korvin kuultavaa, ja hymyssä suin seuraavat touhua vanhemmatkin. Juttu jatkuu kuvan jälkeen Pohjoislahden Nuorisoseuran uusi, pari viikkoa sitten valittu johtokunta ei aikaillut, vaan pani heti toimeksi. –Vanha kaarti jätti meille hyväkuntoisen tilan ja toiminnan, mutta me aloimme heti miettiä sinne lisää ja uutta toimintaa, uusi puheenjohtaja Jari Kiiski sanoo. –Männistön vuokraaminen tilaisuuksiin ja pitopalvelu tarvittaessa jatkuvat, mutta suurimmaksi missioksemme päätimme alkaa tehdä työtä nuorten eteen, järjestää heille toimintaa. Eikä pelkästään järjestää, vaan antaa myös heille itselleen mahdollisuuden keksiä ja ideoida, mitä heistä mukavaa täällä voisi tehdä. Näin syntyi Männistön ihka ensimmäinen nuorten peli-ilta. Juttu jatkuu kuvan jälkeen Ovet pelien pariin on tarkoitus avata tästä eteenpäin viikoittain. –Ja kun lumi tuolta pihalta sulaa, otamme senkin käyttöön. Siellä voi pelata ja kisailla vaikka mitä. Mitä kaikkea Männistöllä vielä yhdessä puuhataankin, riippuu lasten, nuorten, heidän vanhempiensa ja muidenkin kyläläisten kekseliäisyydestä ja toteutettujen ideoiden saamasta palautteesta. –Tarkoitus on palata nuorisoseuratoiminnan juurille, nuorten pariin. Ja samalla tehdä Männistöstä jälleen kylän sykkivä sydän. –Meillä on tuolla seinällä idealista. Siihen saa jokainen kirjoittaa ideoitaan ja toiveitaan, joita pyritään sitten toteuttamaan, nuorisoseuralaiset lupaavat. –Nuorilta on jo tullutkin hyviä ideoita, esimerkiksi nuorten omien taidenäyttelyjen, karaokekisojen, diskojen järjestämisestä – ja että Männistöstä tulisi, jonain iltana joka viikko vaikkapa, kylän nuorten yhteinen olohuone. Juttu jatkuu kuvan jälkeen Nuorison peli-illat Männistöllä ovat avoimia muillekin kuin oman kylän nuorisolle. Samoin ovat kaikki kiinnostuneet tervetulleita muihinkin toiminta- ja tapahtumailtoihin, kuten esimerkiksi kerran kuussa järjestettäviin karaokekarkeloihin. –Näytelmäpiiriä on myös tarkoitus herättää henkiin ja mielellään myös kylien yhteisiä aktiviteetteja, vaikkapa kylienvälisiä kisoja, pohjoislahtelaiset kertovat. –Otamme mielellämme vastaan ideoita ja ehdotuksia ihmisiä kiinnostavasta toiminnasta oman kylän ulkopuoleltakin. Paitsi että järjestävät itse Männistöllä toimintaa ja tapahtumia, nuorisoseuralaiset antavat tiloja mielellään muidenkin käyttöön. –Pientä vuokraa vastaan tietenkin, pitäähän meidän kattaa ylläpitokuluja, mutta varmasti tänne meidän lisäksemme muitakin mahtuu, sovitellen vaikka säännöllisestikin toimimaan. Pohjoislahden Nuorisoseuran uuteen johtokuntaan kuuluvat puheenjohtaja Jari Kiisken lisäksi Tapani Lintula (sihteeri), Hannu Rantanen (varapuheenjohtaja), Ossi Lintula (rahastonhoitaja), Veli-Matti Hirvonen, Jani Paldanius ja Laura Lintula.