Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Eurovaalikone

Esiopetus loppuu Seipon päiväkodista Keuruulla

Seipon päiväkodissa Keuruulla ei järjestetä esiopetusta toimintakaudella 2019-2020. Tämä johtuu lasten määrän vähenemisestä. Seipon päiväkodin esiopetusryhmään ensi kaudelle hakeneiden määrä jäi alle seitsemään, jota on pidetty esiopetusryhmän minimimääränä varhaiskasvatuksessa. Sen vuoksi sivistyslautakunta pitää perusteltuna, että Seipon päiväkodissa ei järjestetä esiopetusta tulevalla toimintakaudella. Varhaiskasvatuksen esiopetukseen ilmoittautui ensi kaudelle kaikkiaan 64 lasta, joista 19 haki ensisijaisesti yksityiseen päiväkoti Tähtitarhaan. Lisäksi Haapamäen koululla esiopetuksessa olevista lapsista 12 tarvitsee myös varhaiskasvatusta. Lasten ikäluokat ovat pienentyneet kuluvalla vuosikymmenellä. Vuonna 2013 syntyi 94 lasta, 2014 lapsia syntyi 99, 2015 syntyi 78, 2016 syntyi 72, 2017 syntyi 67 ja viime vuonna 69 lasta. Siten esioppilaiden määrä vähenee kahden vuoden kuluttua huomattavasti ja jatkaa siitä lähtien nykytiedon mukaan laskuaan vuosittain. Muutoksia varhaiskasvatukseen aiheuttaa myös se, että perhepäivähoitajien määrä vähenee ensi toimintakaudella kolmella. Perhepäivähoidosta vähenee silloin 12 paikkaa. Ensi kaudelle alle 5-vuotiaiden varhaiskasvatuspaikkoja on Aurinkolinnassa 96, Haapamäen päiväkodissa 42, Lapin päiväkodissa 36, Seipon päiväkodissa 44 ja perhepäivähoidossa 28. Yhteensä paikkoja on 246. Varhaiskasvatus- ja esiopetuspaikkoja 6-vuotiaille on Aurinkolinnassa 45-50, Haapamäen koululla 12 ja Lapin päiväkodissa 8. Yhteensä paikkoja on 65-70.