Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit

Multian Osuuspankin asiakasliiketoiminta kasvoi yli 10 prosenttia

Multian Osuuspankin vakavaraisuus vuonna 2018 oli 70,59 prosenttia, kun lain minimivaatimus on kahdeksan prosenttia. Pankin tase oli 82,7 miljoonaa euroa, joka kasvoi 6,9 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. –Viime vuosi oli  onnistunut. Suuri kiitos henkilöstölle ja hallinnolle. Ja erityiskiitos omistaja-asiakkaille, joiden nettolisäys oli 145, sanoo toimitusjohtaja Arto Laitinen. Pankin asiakasliiketoiminta kasvoi yli 10 prosenttia. Pankin liikevoitto oli 623 000 euroa. OP-bonuksia kertyi omistaja-asiakkaille 188 000 euroa, joita käytetään paljon OP Vakuutuksen vakuutusmaksuihin. –Multialla on perusta luotu ja nyt olemme sen turvin voineet kasvaa ja saada uusia, muilla paikkakunnilla asuvia asiakkaita. Heidän osuutensa kasvaa jatkuvasti ja on yli 60 prosenttia koko asiakasmäärästä. Olemme digitalisaatiota hyödyntävä maalaispankki, sanoo Laitinen.