Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Tyhmä, laiska ja saamaton minä

Käsi ylös, kuka on joskus soimannut itseään oikein kunnolla? * Kirjoittaja nostaa käden * Itsensä arvosteleminen on yllättävän helppoa. Välillä tuntuu, että aivoihin on asennettu automaattinen minänmollauspainike, joka aktivoituu milloin missäkin tilanteessa. Miksi en keksi mitään järkevää sanottavaa? Miksi en saa suutani auki? Miksi näytän tältä? Miksi märehdin vanhoja asioita? Miksi en osaa antaa olla? Miksi unohdin sen? Miksi en onnistu tässäkään asiassa? Miksi en saa mitään järkevää aikaan? Miksi olen huonolla tuulella? Aivoilla on tietysti vastaus valmiina: Koska minä olen tyhmä! Niin sen täytyy olla. Vähän fiksumpi tyyppi A) ei tekisi yhtä typeriä virheitä ja valintoja, ja B) ei ainakaan antaisi niiden häiritä elämäänsä tällä tavoin. Olen huomannut, että sisälläni asuva kriitikko tekee ylilyöntejä silloin, kun olen muutenkin väsynyt, stressaantunut ja voimaton. Eli siis juuri silloin, kun tarvitsisin eniten tukea ja tsemppaamista. Aika ironista. Monet meistä sanovat itselleen asioita, joita ei tulisi mielenkään sanoa kenellekään toiselle. Kun ystäväni kertoo minulle olevansa maassa, keksin keinoja piristää häntä ja koitan tuoda uusia näkökulmia käsillä olevaan asiaan. Tuntuu jopa huvittavalta ajatella, että rupeaisinkin ilkkumaan hänen saamattomuuttaan ja syyttelemään näennäisistä mokista. Miksi sitten toimin itseni kohdalla juuri niin? Olen opetellut viime aikoina suhtautumaan itseeni ystävänä. Loppupeleissähän minä olen joka tapauksessa kiistatta elämäni tärkein henkilö. Miksi en siis rakentaisi hyvää suhdetta itseeni? Se on tietysti helpommin sanottu kuin tehty. Minulla ei ole mitään vippaskonsteja takataskussa, mutta olen huomannut, että sisäinen puhe on avainasemassa siinä, että tuntuu hyvältä olla minä. Se, miten puhun itselleni, vaikuttaa suoraan siihen, mitä ajattelen itsestäni ja omista kyvyistäni. Ankara sisäinen puhe voi siis lannistaa, viedä motivaation ja halun oppia uutta. Tämä heijastuu myös ulospäin. Jos en pidä itseäni kummoisenekaan ihmisenä, miksi muutkaan pitäisivät? Voinko odottaa, että minua kohdellaan arvostaen, jos olen omasta mielestäni luuseri? Olen vakuuttunut, että sisäisellä puheella on yhteys ihmisen onnellisuuteen. Siksi yritän kehua itseäni juuri silloin, kun olen omasta mielestäni ansainnut haukut. Tein parhaani. Ja olen oikeastaan kaikesta huolimatta aika hyvä tyyppi. "Miksi sitten toimin itseni kohdalla juuri niin?"