Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Eurovaalikone

Riistavaja ja mehupuristamo rakennetaan Multian Tarhapäälle - Osuuskunta Rytkiön Riistavaja sai hankkeeseen 142 000 euron avustuksen Keski-Suomen ELY-keskukselta

Multialla perustettu Osuuskunta Rytkiön Riistavaja rakentaa nykyaikaisen riistavajan, jonka yhteyteen tulee lisäksi tilat nykyaikaiselle mehupuristamolle. Tiloja voidaan käyttää lisäksi lähiseudun asukkaiden muihinkin tarpeisiin. Rakennuspaikka on Multialla Talaslahden tien varrella Tarhapään kylässä. Hankkeen kustannusarvio on 188 749 euroa. –Hankkeeseen on saatu Keski-Suomen ELY-keskuksen myöntämä 141 562 euron rahoitustukea, kertoo Osuuskunta Rytkiön Riistavajan hallituksen puheenjohtaja Arto Linna . Tuki koostuu Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston 59 456 euron tuesta sekä valtion 82 106 euron osuudesta. Hanke toteutetaan pääosin osuuskunnan jäsenten talkootyönä. Kuitenkin rakentamisen luvanvaraiset työt teetetään ammattirakentajilla. Osuuskunnan perustajajäseniä ovat kahden Multialla toimivan metsästysseuran, Tarhan Jahdin ja Valkeis-Erän jäsenet ja lähipiiriin kuuluvat henkilöt. Rakennushanke pyritään toteuttamaan vuoden 2019 aikana siten, että sekä riistavaja ja mehupuristamo voidaan ottaa käyttöön syksyn metsästys- ja satokauden aikana. Rakennuspaikka on Multialla Talaslahden tien varrella Tarhapään kylässä.