Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit

Päättämisen helvetti

Nykyihmisen elämä on täynnä päätöksiä: Mitkä vaatteet puen päälleni aamulla? Mitä syön? Lihaa vai kasviksia? Kalaa vai papuja? Vai molempia? Mihin lähden kesälomalle? Kenet valitsen puolisokseni? Mitä ajattelen sotesta? Mitä ajattelen Juha Sipilästä? Tilaanko SuurKeuruun? Luovunko autosta? Aloitanko meditaation? Lopetanko kuntoilun? Otanko karjalanpiirakan munavoilla vai ilman? Joidenkin tutkimusten mukaan ihminen voi tehdä jopa 35 000 päätöstä päivässä. Pelkästään ruokaan liittyviä päätöksiä saattaa nykyihminen saattaa joutua tekemään yli 200 päivässä. Todella merkittäviä päätöksiä saattaa olla kuitenkin ”vain” 70 päivässä. Varmaan kaikilla ihmisillä ei ole kaikkia vaihtoehtoja elämässään. Varmasti on ihmisiä, jotka eivät pysty päättämään, mihin suuntaan elämässään menevät. Se voi johtua rahasta tai muista olosuhteista. Silti meillä, kaikilla suomalaisilla ja kaikilla keuruulaisilla, on enemmän valinnanvaraa kuin koskaan. Ei vain valinnanvaraa, vaan myös valinnan pakkoja. Keskiajan keuruulaiset eivät pystyneet vaikuttamaan kohtaloonsa juuri lainkaan. Juuri se kohtalo ratkaisi asiat ihmisten puolesta. Ja määritti ihmisen paikan. Tässä mielessä elämä oli helppoa, mutta tuskin silti parempaa. Nyt olemme päättämisen helvetissä, josta on vaikea päästä irti. Monet asiat vaikuttavat päätöksiimme. Neuvoja satelee monilta tahoilta: mediasta, sosiaalisesta mediasta, mainoksista, asiantuntijoita, ”asiantuntijoilta” ja vaikkapa Astral TV:n ennustajilta. Ja samaan aikaan kuvittelemme tekevämme päätökset itse, vaikka monet niistä on kaiverrettu sielumme syvyyteen jo lapsena. Jos emme ole ehtineet katsoa sielumme ja mielemme sisään, emme ehkä koskaan tiedä, miksi olemme päättäneet asioita tai jättäneet päättämättä omassa elämässämme. Vaikka tämä elämä on ainoa, mitä meillä on. Voimme tietenkin päättää myös, mitä ajattelemme elämästä kuoleman jälkeen. Päätösvallastamme sen jälkeen tiedämme kovin vähän. Sen jälkeen voimme vain uskoa, jos niin päätämme. Vai päätämmekö sitäkään? Televisiossa pyörii mainio ohjelma, jonka nimi on ”Pitääkö olla huolissaan?”. Tunnettujen televisiokasvojen raati antaa neuvoja katsojille, jotka ovat keksineet hauskoja ja vakavia huolia. Vakavista huolista ei toki ole muutenkaan juuri nyt pulaa. Ihminen joutuu päättämään paitsi omasta elämästään myös planeetan tulevaisuudesta. Väsyneet aivomme kysyvät, pitääkö ilmastonmuutoksesta olla huolissaan? Ja joku väsynyt ääni sisältämme sanoo, että kyllä pitäisi. Mutta mikä on päätöksemme, ja mitä asialle pitää tehdä? Ei ihme, että haluamme siirtää päätöksenteon koneille. Koneet ovat päättämisen asiantuntijoita. Ja ne nauttivat päätöksistä enemmän kuin päättämättömät ihmiset.