Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Kaksi mestaruutta Kisailijoille – Antto-Ville Heinonen ja Eemil Helander sarjoissaan ylivoimaisia

Keski-Suomen hiihtomestaruudet ratkottiin sunnuntaina vapaalla hiihtotavalla maakuntaviestin jälkimainingeissa Saarijärven Kusiaismäen hiihtokeskuksessa. Aurinkoinen sää ja kova tuuli saivat aikaan todellisen lentokelin. Keuruun Kisailijoiden Antto-Ville Heinonen P 13-sarjassa ja Eemil Helander M18-sarjassa hiihtivät Keski-Suomen mestareiksi. P8-sarjassa Elias Tiisanoja pääsi myös mitalin makuun saavuttaen pronssia. Iiris Helander ei nuhaisena osallistunut. Edellisen päivän maakuntaviestissä Jyväskylä voitti kymmenennen kerran peräkkäin. Kakkosena maaliin hiihti Äänekoski ja kolmantena kisaisäntä Saarijärvi. Mukana oli 15 joukkuetta 12 kunnasta. Maakuntaviestin joukkueissa hiihti kuusi Keuruun Kisailijoiden hiihtäjää. Maakuntaviestin palkintojenjakotilaisuuden aluksi Saarijärven kaupungintalolla vietettiin lauantaina hiljainen hetki keskisuomalaiselle hiihtoväelle hyppyuransa aikana kultaisia hetkiä luoneen edesmenneen mäkihyppääjä Matti Nykäsen muistoksi. Tuloksia, Keski-Suomen mestaruushiihdot, Saarijärvi 17.2.2019/V: P8 1 km: 1) Topias Karjaluoto Ski Jyväskylä 4.51,90, 2) Taavetti Tossavainen ÄäHuima +54,4, 3) Elias Tiisanoja KeuKis +1.06,24. P12 3 km: 1) Kalle Tossavainen ÄäHuima 8.21,6, 2) Valtteri Kinnunen Ski Jyväskylä +8,5, 3) Lauri Huhtanen Ski Jyväskylä +39,7, 4) Arttu Remes KeuKis +59,0. T12 3 km: 1) Olivia Puranen Ski Jyväskylä 9.36,2, 2) Elli Sipponen JIlves +7,7, 3) Josefina Kankaanpää Ski Jyväskylä +11,6…, 6) Hetaliina Karkiainen KeuKis +51. P13 3 km: 1) Antto-Ville Heinonen KeuKis 8.50,3, 2) Patrik Rautiainen ÄäHuima +42,1, 3) Mikko Turpeinen LaukUrh +2.52,2. T14 3 km: 1) Melia Palsinajärvi KaipVire 8.36,3, 2) Lotta Salonen KaipVire +32,0, 3) Cecilia Ek Ski Jyväskylä +38,2, 4) Helmi Karkiainen KeuKis +49,5. N16 5 km: 1) Sanni Räisänen Ski Jyväskylä 16.10,3, 2) Aino Pääkkönen Ski Jyväskylä +26,0, 3) Siiri Rasimus Ski Jyväskylä +1.18,0, 4) Inka Remes KeuKis +1.38,7, 5) Varpu-Sofia Heinonen KeuKis +2.27,2. N 5 km: 1) Jenni Raivio Ski Jyväskylä 15.17,3, 2) Tiia Huuskonen Ski Jyväskylä +19,7, 3) Emma Hämäläinen Ski Jyväskylä +55,4. M18 10 km: 1) Eemil Helander KeuKis 26.19,10, 2) Ville Muhonen JIlves +2.09,8, 3) Onni Mäkelä KeuKis +3.46,3. M 10 km: 1) Sami Lähdemäki SaPu 25.55,10, 2) Topi Kuorelahti ÄäHuima +40,6, 3) Jonne Seppänen Ski Jyväskylä +1.22,1, 4) Juho Muhonen JIlves +1.57,0, 5) Pauli Mäkelä KeuKis +2.35,2, 6) Mikko Marjamaa Ski Jyväskylä 2.38,3, 7) Pekka Karppanen SaPu +2.48,7, 8) Joona Mäkelä KeuKis +4.52,8.