Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Eurovaalikone

Opettajia kohdeltiin siivosti – abien penkkaripäivänä jokaista muistettiin hyvällä maulla

Rakkaus. Siinähän sitä on teemaa yllin kyllin yhdelle päivälle. Joillekin jopa loppuelämäksi. Keuruun lukion penkkaripäivän hahmot ja aihepiiri löytyi ystävänpäivän kunniaksi rakkausaiheista. Meno oli tuttuun tapaan vapautunutta ja sopivan riehakasta. Abigaalan toisena juontajana toiminut Veeti Salenius kertoi stressanneensa abigaalasta jo jonkin aikaa. –Aloitimme viime syksynä abigaalan valmistelut ja loppua kohti vauhti vain tiivistyi. Nyt, kun juhla on ohi ja paineet ovat ohi, on aika voipunut olo, Salenius hymyili. Abigaalan videosketsit olivat tänä vuonna huippuhyviä. Abien ideoinnin, huumoritajun ja kameratyöskentelyn tuloksena syntyi hauskoja ja hyvällä maulla pisteliäitä videoklippejä. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Videoissa Abi Cookissa vierailtiin ruokamaailmassa, jonka menu sisälsi Saariston kalavuoka -annoksen. Ohjelman juontajat joutuivat lopulta kivi-paperi-sakset -kilpailulla ratkomaan, kumpi joutuu syömään annoksen. Abi-huutisissa uutisoitiin yläasteen tyttöjen meluisesta koulupäivästä sekä heidän kylmänsietokyvystä. Yläasteen poikien deodorantin käyttöä liikuntatunnin jälkeen kuvattiin kaasunaamari päässä. Sen verran sankka oli pukuhuoneessa parfyymin tuoksu. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Videoklipeistä löytyi myös ajankohtaisuutta, sillä Johannes Sipilän talouskatsauksessa irvisteltiin hoivakotien isoille voitoille. Juhlan musiikista vastannut bändi sai yleisönsä mukaan Pelle Miljoonan kappaleilla Tahdon rakastella sinua ja Moottoritíe on kuuma sekä Nylon Beatin takavuosien hitillä Rakastuin mä luuseriin . Opettajat saivat videoklipeissä lempeän kohtelun. –Itse pääsin tänä vuonna aika vähällä. Olen ylpeä näistä nuorista. Hyvällä maulla tehtyä hyviä videoita ja ohjelmanumeroita. Olen luottavainen siihen, että tämä ikäluokka pärjää elämässään, kehui Keuruun lukion rehtori Jyri Pesonen abeja tilaisuuden jälkeen. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Abipoikien ihannetytöksi valittiin Olivia Kouvonen ja abityttöjen ihannepojaksi Robert Rahikainen . Avainhenkilö-tunnustuksen saivat Tiia Rossi ja Eelis Koto . –Uskon, että muistan penkkaripäivän lopun ikäni ja varsinkin sitä edellisen päivän, jolloin olimme vielä aika lailla hukassa. Kun juhlaa edeltävänä iltana olimme kaikki yhdessä koristelemassa koulua ja laittelemassa meistä valokuvia seinälle, tuli haikeakin olo. Kirjoituksissa olemme viimeistä kertaa kaikki yhdessä, Salenius pohti. Ylioppilaskirjoitukset alkavat maaliskuun 12. päivänä äidinkielen lukutaidon kokeella. Siihen asti Salenius aikoo ottaa rennosti. –Se on minun tapa valmistautua ja kerätä voimia kirjoitukseen, Salenius sanoo.