Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit

Työpaikat taas haettavana Keuruun rekryssä

Kehittämisyhtiö Keulink Oy ja TE-Palvelut järjestävät yhteistyössä rekrytointitilaisuuden 5. maaliskuuta Keuruun seurakuntakeskuksessa. Avoimia työpaikkoja on kerätty Keuruun, Multian, Petäjäveden, Virtain, Ähtärin ja Mänttä-Vilppulan alueelta niin, että nyt listalla on jo reilusti yli 120 työpaikkaa. Toimialoista ovat tähän mennessä edustettuina hoiva, sekä metalli-, elintarvike- ja tekstiiliteollisuus sekä lisäksi palvelualat, suunnittelu, mainosala, yrittäjyys, kauppa, kuljetusala, varastotyö, opetusala, maansiirtoala, siivous ja keittiöala. –Teemme jälleen yhteistyötä myös Jämsän kehittämisyhtiön kanssa, joten rekrypäivänä yhdistämme avoimien työpaikkojen listat ja näin työnhakijalle on tarjolla reippaasti yli 200 työpaikkaa laajalta alueelta. Mukaan tulee entiseen tapaan yrittäjiä, TE-palvelut, kehittämisyhtiö ja oppilaitoksia, joten nyt kannattaa ilmoittautua pikaisesti mukaan, kertoo Ritva Pohjoisvirta kehittämisyhtiö Keulink Oy:stä. Rekrytointilaisuus järjestetään 5. maaliskuuta kello 13 alkaen Keuruun seurakuntakeskuksessa.