Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Vihdoin voitto Passittomalle kolmen hutivuoden jälkeen

Vermon T64-raveissa Passittoman omistaja Jarmo Ahonen suorastaan liikuttui, kun ruuna otti vihdoin voiton, jota siltä on jo hyvien suoritusten jälkeen hiukan odoteltu. Edellisestä voitosta ennätti kulua jo lähes päivälleen kolme vuotta ja Passittoman urakin oli tässä välissä katkolla. Vermossa Passittoman lähdöstä oli jäänyt pois suursuosikki Herra Heinämies ja näin oli tämä tähtidivisioonakarsinta avoin muille yrittäjille. Suosikkiasemaan noussut Vinksa ottikin pian lähdön jälkeen keulapaikan. Passiton puolestaan sai hyvää vetoapua toisella radalla B. Tuuman takana. Passittoman rattailla istui jo kuudetta kertaa peräkkäin Iikka Nurmonen , joten nuorella ohjastajalla oli hyvä tuntuma ruunan ohjiin. Toisella takasuoralla Nurmonen käänsi Passittoman pois B. Tuuman selästä ja lähti kirimään kohti keulaa. Hetken näytti, että kiriin lähtö oli turhaa ja ettei Passiton sittenkään pysty siirtymään johtavan Vinksan rinnalle, mutta se hetkellinen kriisi meni ohi muutaman kuskin huomautuksen myötä. Loppusuoralla sai Passiton uutta virtaa, kun oikea voittokamppailu alkoi Tulinkon noustessa sen rinnalle kirittäjäksi. Tämä taistelupari ohitti Vinksan ja näistä kahdesta lopussa oli etevämpi Ahosten Passiton kuitaten kauan odotetusta voitostaan 4000 euron ykkösrahat. –Kyllä tuli tippa silmään, kun loppuverryttelyä ajelin. Voitto oli mahtava juttu, sillä meillä on ollut vaikeuksia vammojen muodossa. Hankosidevamma oli ja yritin sen jälkeen tarjota tätä muille kokeiltavaksi, mutta kun ei kukaan huolinut, niin jäi kotitalliin. Tein jo päätöksen, että tämä oli tässä, mutta hevosen jalka olikin aamulla sulanut turvotuksista eikä sitä enää aristanut. Joten jatkettiin kotona ja on aika liikuttava hetki, kun se nyt voitti, kertoi Jarmo Ahonen Vermossa. Eeti jatkoi voittokulkuaan Seinäjoella Jouni Törmäsen valmentama Eeti on ollut vakuuttava tauolta napaten kaksi peräkkäistä voittoa. Kolmatta se lähti metsästämään torstaina Seinäjoelta. –Pieni varoituksen sana Eetistä. Oli alleajossa ylilatautunut, joten se voi tuoda vaikeuksia itse kisaankin, kun on menohaluja vähän liikaa, varoitteli Jouni Törmänen suosikiksi pelatusta ajokistaan ennen starttia. Napakasti Eeti lähti paalulta matkaan ja valtasi johtopaikan. Lyhyeltä pakilta pääsi Loikkaus vielä liukkaammin liikkeelle ja se ampaisi heti Eetin taakse sisäradalle. Eetillä ei ollut matkalla vaikeuksia eikä haastajiakaan ilmaantunut. Kun Törmänen antoi loppukaarteessa Eetille menoluvan, vain Loikkaus pystyi sitä seuraamaan. Eikä siitäkään ollut haastamaan Eetiä, joten Anita Viitasen kasvatti johti kisan jokaista metriä. –Kun hevonen on niin ylipaineissaan, niin aina joutuu pelkäämään, miten startti sujuu. Mutta se rauhoittuikin keulaan ja sain ajaa löysällä ohjalla. Loppukaarteessa täytyi ruveta lyömään pökköä pesään, kun takana oli nopeita hevosia, etteivät pääse yllättämään. Tämä on perushyvä hevonen, mutta vammat ovat menoa sotkeneet. Aika pienellä laitolla on tähän kuntoon tullut, sen verran hyvä moottori tällä on. Kun terveyttä piisaa, niin tällä on kyllä luokkaa nousta sarjoissaan, kertoi Törmänen kaartaessaan Eetillä jo kolmannen kerran peräkkäin voittajahaastatteluun. Helsinki, Vermo T64-ravit 6.2.2019. Tähtidivisioonakarsinta. Ryhmäajo kylmäverisille 2100 m enintään 120 000 € tienanneet. 1) Passiton, om. Johanna & Jarmo Ahonen, Petäjävesi, valm. Jarmo Ahonen, ajoi Iikka Nurmonen, aika 26.2a, p. 4000 €. 2) Tulinko, om. Jussi Miettinen & Mauri Vilen, Sastamala, valm. ja ajoi Jussi Miettinen, aika 26.3a, p. 2000 €. 3) Vinksa, om. Metsäyhtymä Skyttä Arsi & Tarja Taipale, Kouvola, valm. Arsi Skyttä, ajoi Tapio Perttunen, aika 26.4a, p. 1200 €. Seinäjoki, T4-ravit 7.2.2019. Tasoitusajo kylmäverisille 2100 m paalulta enintään 25 000 € tienanneet. 1) Eeti, om. Staalon Kojamot, Lohja (Anita Viitanen, Keuruu) valm. ja ajoi Jouni Törmänen, aika 28.2, p. 1500 €. 2) Loikkaus, om. Henna & Markku Latvala, Alajärvi, valm. Henna Latvala, ajoi Juha Länsimäki, aika 27.6, p. 750 €. 3) Likser, om. valm. ja ajoi Mikko Niemistö, Seinäjoki, aika 27.6, p. 450 €.