Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Sattumalta tervetulleet (uudet) hyvästit

Monta sattumaa johdatti minut Suur-Keuruun leipiin äitiyslomasijaiseksi kesäkuun 2016 alusta. Ja noiden sattumien kautta pääsin reilun kahdenkymmenen vuoden jälkeen uudelleen tutustumaan entisen kotikaupunkini ihmisiin, ilmiöihin ja ajatuksiin. Niistä jäi lähtemättömiä ja korvaamattomia muistoja, vaikka lopulta hyvästit tuli jätetty uudelleen. Yksistään toimitukseen töihin pestautuminen oli jännittävää, koska siihen mennessä en siis ollut tehnyt päivääkään lehtitoimittajan töitä. Kirjoittaminen ja valokuvaaminen olivatkin toki tuttuja hommia, mutta esimerkiksi lehden taittaminen oli minulle aivan tuntematon työ. Ajattelin, että ei kai vielä nelikymppisenä oppimiskyky ole vielä täysin rappeutunut. Eikä se ollutkaan, mutta tosiasiassa oppimistani tuki eniten kaikki se muu, mitä työssä tuli vastaan; ihmiset tarinoineen, tapahtumat ihmisineen ja vanhan kotiseudun muistot. Niiden myötä havainnot jaloistuivat jutuiksi, kohtaamiset tarinoiksi. Erilaisia Keuruu-asioita kertyi niin paljon, ettei niitä tässä pysty edes pintaraapaista. Piirtynyt kuva on samaan aikaan viehättävä ja kiehtova, arvoituksellinenkin. Keuruu on kaunis kaupunki. Tämän faktan kuulee useimmiten kaltaisteni ”palailijoiden” suusta. Samalla se on nurkkakuntainen, mutta vastaanottavainen. Masentunut, mutta yrittävä. Sekava ja selkeä, riippuu missä kohtaa kylää seisoo. Ja vanhakin se on, monta sataa vuotta, joten sillä on meitä kaikki isompi tarina takanaan. Tällainen oivallus herättää ennen kaikkea kunnioitusta. On vaikea korostaa tarpeeksi sitä, kuinka opettavaisia ja mielenkiintoisia olivat nuo kolmetoista kuukautta, jotka olin täyspäiväisenä toimittajana Suur-Keuruussa, jo ammattiopinkin puolesta. Täysipäiväisen pestin päätyttyä, olen aika ajoin palannut viikonlopputuuraajaksi Suur-Keuruuseen. Seuraan yhä viikottain lehteä verkossa, ja aina Keuruulla käydessä kaivan viimeisimmät Surkkarit lehtikasasta ja selailen niitä iltateen kanssa. Niin teki myös merimies isäni lapsuudessani, kun palasi meriltä lomille. Tosin en tiedä joiko iltateetä. On siis todettava, että toivottavasti, tai sanotaan todennäköisesti yhteys Keuruuseen ja Suur-Keuruuseen säilyy, ja toivon myös lämpimästi, että itse lehti jatkaa vielä seuraavat 70 vuotta keuruulaisen identiteetin airueena ja kotiseutusivistyksen aarrearkkuna. Onnea siis minunkin puolesta arvokkaan ikäiselle paikallislehdelle.