Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit

Vai että kurat housussa?

MIELIPIDE Olemme saaneet tammikuussa seurata tiedotusvälineistä reaaliajassa brexit -vääntöä Iso-Britanniassa. Pääministeri Theresa May on pysynyt hengissä, vaikka ala-huoneen enemmistö on Mayn EU:n kanssa neuvottelevaa sopimusta vastaan. Erikoista asiassa on se, että EU-kansanäänestyksessä Thera May oli itse brexia vastaan. Kuitenkin varsin kunnioitettavaa on, että Theresa May työssään pääministerinä pitää ensisijaisen tärkeänä kunnioittaa sitä kansan mielipidettä, minkä kansa antoi EU-kansanäänestyksessä. Huomionarvoista  parlamentaarista toimintaa! Mitenkäs sitten tapahtuu Keuruulla? Kuntalaiset ovat antaneet vuodesta toiseen selkeän valtakirjan Lauri Oinoselle , joka vaalitulosten perusteella oli pitkään alueen ainoa kansanedustaja ja on ollut Keuruun kaupungin korkein päättäjä, valtuuston puheenjohtaja, yli 20 vuoden ajan. Tavatessani perjantai-iltana 25.1. paikallisessa marketissa Keskustan pitkäaikaisen jäsenen en ollut uskoa hänen sanojaan. Mies kertoi tuohtuneena, että nyt riittää, pinna on mennyt totaalisesti. Kun en ymmärtänyt, niin sain kuulla, että Keskustan Keuruun kunnallisjärjestö on todella toistamiseen valinnut Keuruun eduskuntavaaliehdokkaaksi Keuruun kaupungin ulkopuolisen ehdokkaan naapurikunnasta. Keuruulaiset äänestäjät ovat pitkään sitoutuneet Lauri Oinoseen ja saamani tiedon mukaan Lauri Oinonen on ilmaissut keskustan Keski-Suomen piirille olevansa käytettävissä yhä kansanedustajavaalissa. Toisaalta kuulemani perusteella Oinonen on ilmaissut, ettei hänellä ole mitään sitä vastaan, että keskusta nimeää Keurusseudulta naapurikunnan puolelta toisenkin ehdokkaan. Tietolähteeni mukaan tämä Keuruun kaupungin ulkopuolinen naapurikunnan ehdokkaaksi jo valittu poliittisesti varsin kokematon on selkeästi ilmaissut Keski-Suomen piirille, että hän jättäytyy kansanedustajavaalista, jos Lauri Oinonen valitaan. Tämä tapahtunut on mitä ilmeisimmin sellaista metafyysistä toimintaa, mikä kansa ei ymmärrä. Kysymykseen, onko Keuruun keskustan kunnallisjärjestö toiminut vain ja ainoastaan keuruulaisten parhaaksi, pääministeri Mayn tavoin, vai onko tässäkin onnistettu tekemään lehmänkauppoja, marketissa tapaamani keskustalainen oli varma, että kyseessä on keuruulaisten äänestäjien pettäminen tai kuvitteleeko kunnallisjärjestö, että keuruulainen äänestäjäkunta on totaalisti mennettänyt toivonsa ja että kurat ovat  todella pahemman kerran housussa? Ilari Kotimäki