Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Tulospalvelu

Monen alan osaaja rentoutuu Lions-toiminnassa

Keijo Rusila syntyi Petäjävedellä 3. helmikuuta 1959. –Äitini on kertonut, että syntymäpäivänäni oli kova pakkanen. Perheemme asui Välikytölässä, huoneen ja keittiön käsittäneessä asunnossa. Myöhemmin muutimme Tiituspohjaan ja edelleen Multialle Pengerjoelle äitini kotitaloon, johon isäni siis tuli kotivävyksi. Siellä asuin lapsuuden ja nuoruuden aina parikymppiseksi asti, kertoo Rusila. Hänen vanhempansa ovat Kalevi ja Annikki Rusila , tämä asuu nykyään Multialla Poukamassa. Isä on jo edesmennyt. Ammattikoulun ja armeijan jälkeen Rusila työskenteli ensin autonasentajana Multialla, kunnes lähti Mikkeliin teknilliseen kouluun valmistuen autoteknikoksi. Vuosien mittaan autoalan työt kuljettivat miestä Jyväskylään, Riihimäelle ja 1988 edelleen takaisin kotiseudulle Keuruulle, jonne hän asettui 1986 vihityn vaimonsa Tiinan kanssa. Perheeseen syntyivät pojat Jussi ja Jari. Rauhanturvatehtävissä Rusila on ollut kahteen otteeseen myös YK:n rauhanturvaajana, ensin vuoden Libanonissa 1990–1991. –Esikoispoika oli silloin vuoden vanha. Libanonissa kiersimme partiossa ja tutustuimme paikallisiin ihmisiin esimerkiksi teekutsuilla. He olivat tottuneet suomalaisiin rauhanturvaajiin jo 1980-luvulta ja osasivat suomeakin. Päällisin puolin oli rauhallista, mutta pinnan alla kyti. Muutamia vakavia läheltä piti -tilanteita sattui komennuksen aikana, muistelee Rusila. Toisen rauhanturvaajakomennuksen hän sai Makedoniaan, jossa hän työskenteli yhteispohjoismaisen pataljoonan korjaamolla ja pääasiassa huolsi Pasi-miehistönkuljetuspanssariajoneuvoja. –Makedoniassa meitä oli samassa pataljoonassa suomalaisten lisäksi ruotsalaisia ja norjalaisia, kertoo Rusila. Rauhanturvakomennusten jälkeen Keijo Rusila työskenteli noin kymmenen vuotta Tiwillä prosessinvalvojana ja sen jälkeen samanlaisen rupeaman Keuruun varikolla työnjohtajana. –Sitten palasin tutulle autoalalle huoltoneuvojaksi. Nykyään olen HT-laserin maalaamossa. Pidän työstäni siellä, käsillä tekeminen on aina sopinut minulle, sanoo Rusila, joka onkin työuransa mittaan tarttunut innolla erilaisiin haasteisiin. –Olen aina nauttinut vaihtelusta ja uusien asioiden opettelusta. Lions-toiminta innostaa Keijo Rusilan mieluinen harrastus on toiminta Lions Club Karhunsoutajissa. Tällä hetkellä hän on rahastonhoitajana. –Toisten auttaminen on aina ollut lähellä sydäntäni. Joulumaa-tapahtuman tuotoilla voimme jakaa koululaisille stipendejä ja tukea nuorten harrastuksia, hän sanoo. Puolison kanssa yhdessä hän harrastaa kansantanhua sekä useita liikuntalajeja. Lisäksi hän kuuluu Keski-Suomen rauhanturvaajiin Rusilat asuvat Keuruun Ilvestiellä talossa, jonka Keijo Rusila on sisätiloilta omin käsin rakentanut. –Autotallirakennuksen tein piirustuksista lähtien itse, minullahan on puuseppäkoulutus nuoruusvuosilta, sanoo päivänsankari. Keijo Rusila juhlii merkkipäiväänsä sunnuntaina 3. helmikuuta. Vaimo Tiina on huolehtinut järjestelyistä. –Tietoa on tihkunut vain sen verran, että juhlallisuuksia on tulossa. Kesällä ajattelimme vielä kokoontua yhteen 90-vuotisjuhlien merkeissä, sillä vanhin poikani täyttää tänä vuonna 30 vuotta, kertoo Keijo Rusila. Edit: Poistettu pioneerirykmentin-sana Rusilan työurasta kertovasta kappaleesta 31.1.2019 kello 20.25.