Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit

Harri Oksanen jatkaa Keuruun Perussuomalaisten puheenjohtajana

Keuruun Perussuomalaiset kokoontuivat vuosikokousasioiden ääressä, tämä olikin hiukan tavallisuudesta poikkeava kokous monella tavoin, koska yhtenä keskustelun aiheena oli Harri Oksasen vaaliehdokkuus ja siihen liittyvät asiat. Ennen kokousta oli kokousväellä tilaisuus tutustua Keuruun matkailun nykytilaan. Matkailusihteeri Leena Jaatinen esitteli matkailuun ja markkinointiin liittyviä asioita, joiden tiimoilta virisi keskustelua laidasta laitaan. Keskustelussa nousivat esille niin Keuruun voimavarat kuin myös haasteet. Yksi pisimpään keskusteluttanut aihe oli Hotelli Keurusselän ja Ellu-laivan tilanne tulevaisuudessa. Ennen varsinaista kokousta kokousväki tutustui vielä uuteen keuruulaiseen yritykseen Kotiperhoseen. Kotiperhonen on erilaisia kotipalveluja tuottava yritys. Kuultiin katsaus yrityksen toiminnasta ja myös siitä, kuinka palveluiden käyttäjäkunta kasvaa väestön ikääntyessä. Mielenkiintoista oli myös kuulla kuinka kynnys hakeutua palvelutuottajien asiakkaaksi madaltuu vuosi vuodelta. Varsinainen vuosikokous meni vanhalla rutiinilla. Harri Oksanen johtaa edelleen jatkossakin Keuruun Perussuomalaisia. Hienoa oli myös todeta että Perussuomalaiset kiinnostaa nuoria. Uusia, nuoria jäseniä valittiin uuteen hallitukseen useita. Kuluvan vuoden vaalit sekä edelleen epäselvä maakunta- ja sote-uudistus puhutti kokousväkeä edelleen.