Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit

Uran kahdeksas voitto – Eeti pitkältä tauolta voittajakehään

Anita Viitasen kasvattamalla ja osaomistamalla Eetillä on ollut roppakaupalla jalkamurheita. Tauko oli venynyt kymmenen kuukauden mittaiseksi, kun vaivat oli vihdoin ainakin tilapäisesti voitettu ja ori pääsi starttaamaan Teivon tiistai-illassa. Voltista Santamaan Nooa sai ensin piikkipaikan, johon Merran Jyske pääsi takasuoran alussa. Jouni Törmäsen Eeti lähti matkaan takavoltista saaden paikan viidennestä ulkoparista, kunnes paikka muuttui neljänneksi Aika-Sisun laukattua pois sen edestä. Toisella takasuoralla Antti Tupamäki teki ratkaisun parijonosta ja lähti Vinha-Topin kanssa kirimään kohti keulaa. Se sai peräänsä Eetin, jonka taakse asettui Rankkari myös mielessään kisan voitto. Koska Humu-Liisa oli jäänyt tahkoamaan kolmatta rataa koko kisan ajaksi, joutui kiriin kiirehtinyt porukka kiertoon neljännelle kaistalle. Humu-Liisan voimat ehtyivät loppukaarteessa ja se luovutti. Näin Vinha-Topi pääsi vihdoin kolmannen radan keulaan. "Orihan tuli pirteästi" Eeti ei kuitenkaan enää tyytynyt sen selkään, vaan kiri neljättä rataa napakasti kohti maalia ja pystyi ohittamaan keulassa juosseen Merran Jyskeen ottaen uransa kahdeksannen voiton. Kolmanneksi jäänyt Olli Koivuse n Rankkari ei onnistunut ohittamaan Merran Jyskettä, vaikka sai mainiota vetoapua Eetiltä. –Tänään oli lämmitys hyvä, joten odotin jonkinlaista pärjäämistä, vaikka pitkältä tauolta tultiinkin. Eetillä on ollut koko ikänsä jalkamurheita, ja jatkossakin mennään päivä kerrallaan. Loppukaarteessa, kun oltiin neljännellä radalla, en ihan voittoon uskonut, mutta orihan tsemppasi ja tuli pirteästi loppuun asti, ilakoi Törmänen oriinsa voitosta. Eetin omistaa porukka Staalon Kojamot, joka nimi viittaa Lappiin. Koska Törmäsen suku on Lapista lähtöisin, voi ymmärtää moisen tallinimen valinnan. Staalo onkin Wikipedian mukaan saamelaiseen muinaisuskoon liittyvä, ihmistä muistuttava pahantahtoinen olento. Kojamo on puolestaan lappilaisille hyvinkin tuttu sana ja tarkoittaa uroslohta. Staalon Kojamoiden tilille napsahti palkintorahaa 1500 euroa Eetin voittoajan ollessa 30.1ke. Eeti jatkaa jo maanantaina kisaamista Tampereella. Juttua korjattu perjantaina 25.1. kello 14.18. Eeti kilpailee seuraavan kerran maanantaina 28.1., ei tiistaina, kuten aiemmin jutussa kerrottiin.