Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit

Aloitteiden voimalla ekotekoja: Ei enää paperisia esityslistoja kirjastoon ja turhat valot tunniksi pois

Multian kunnan toimielinten esityslistoja ja pöytäkirjoja ei enää toimiteta kunnan kirjastoon nähtäville paperisina versioina. Multian kunnanhallitus päätti näin kunnanvaltuutettu Kati Kekälisen (sd) tekemän aloitteen pohjalta. Kekälinen perusteli aloitettaan todeten muun muassa, että esityslistojen ja pöytäkirjojen tulostaminen paperille on epäekologista ja paperinippujen käsittely työllistää turhaan kirjaston henkilökuntaa. Hän huomautti myös, että esityslistoihin ja pöytäkirjoihin voi perehtyä kirjastossakin tietokoneen välityksellä internetissä. Myös Kekälisen aloite Multian kunnan osallistumisesta maailmanlaajuiseen Earth Hour -ilmastotapahtumaan ja sammuttaa kaikki turhat valot tunniksi illalla 30. maaliskuuta johti tulokseen. Kunnan tekninen johtaja toteaa vastineessaan aloitteeseen, että näin voidaan toimia. Valtuutettu Maarit Mäkelän (kok) aloite valtuustoaloitteiden nopeammasta käsittelystä johti sekin päätökseen, että jatkossa valtuustossa puheenjohtajalle annetut aloitteet viedään käsiteltäväksi seuraavaan tai viimeistään sitä seuraavaan kunnanhallituksen kokoukseen. Multian kunnanhallitus totesi neljä muutakin valtuustolle viime vuonna tehtyä aloitetta loppuun käsitellyksi. Edellä mainittujen lisäksi toimiin voi katsoa johtaneen muun muassa Sinervän koulukeskuksen sisäilmaongelmiin puuttumisesta ja uuden koulukeskuksen rakentamisesta tehtyjen kuntalaisaloitteiden.