Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit

Hiihtomiesten hönkäisyjä

Kello käy, eikä Hakulista näy. Eikö ole aika tuttu sanonta? Oletan, että toteamus syntyi vuonna 1954 maailmanmestaruushiihdoissa Falunissa. Silloinen Neuvostoliitto tuli voimalla mukaan kansainväliseen hiihtoperheeseen. Heidän kirkkain tähtensä Vladimir Kuzin voitti sekä 30 että 50 kilometrin hiihdon. Viime mainitulla matkalla Veikko Hakulinen hävisi vaivaiset kahdeksan sekuntia. Ilmankos Yleisradion sinivalkoinen ääni ja legendaarinen selostaja Pekka Tiilikainen laski sekunteja Hakulisen tullessa maaliin. Vielä hauskempi sanonta jäi ainakin hiihtoväen keskuuteen elämään Hakulisen haastatteluista. Kun Tiilikainen kyseli kuulumisia, vastasi Veikko: –Kaaduin kerran ja kuzin kahdesti. Huolimatta tappioista Falunissakin Veikko Hakulinen voitti 18 kilometriä ja oli Suomen voitokkaan viestijoukkueen ankkurina. Urallaan mies sai seitsemän olympiamitalia, joista kolme kultaa. MM-mitaleja tuli myös seitsemän, joista kolme mestaruutta. –Kuka oli tuo pieni musta piru? Näin kyseli tuohtunut ruotsalaisten hiihtokuningas Sixten Jernberg maalissa. Tämä tapahtui vuonna 1959 Tornionjokilaaksossa pääsiäislauantaina järjestetyissä Jarkan hiihdoissa. Minuuttia ennen Jernbergiä lähtenyt tumma mies katkaisi suksensa ja joutui päästämään ruotsalaisen edelleen. Mutta kun hän sai ehjän suksen, porhalsi ohi ja jätti puoli minuuttia. Seuraavina vuosina hiihtomaailma tunsi ”pienen pirun”. Hän oli rajan takaa Pellosta tullut Eero Mäntyranta . Jos oli Hakulinen edellisen vuosikymmenen hiihtokuningas, ainakin suomalaiset pitivät Mäntyrantaa 1960-luvun hiihtokuninkaana. Mäntyranta saalisti myös seitsemän olympiamitalia ja niistäkin kolme oli kultaa. MM-kisoista saalis oli viisi mitalia, joista kaksi kultaa Suomen kaikkien aikojen pienin kultamitalimies lienee kiuruveteläinen, 157-senttinen Paavo Lonkila . Hän hiihti Oslon olympialaisissa 1952 pronssia 18 kilometrillä ja sai kultaa Suomen viestijoukkueessa. Pekka Tiilikainen kysyi Lonkilalta radiohaastattelussa, oliko viestiosuus hänen elämänsä kovin hiihto. Lonkila vastasi: –Elämäni kovin hiihto oli jatkosodassa 1943 kevättalvella Ontajärven jäällä. Vihollinen avasi tulen 50–70 metrin päästä. Luodit repäisivät tuulipuvun, katkoivat repun viilekkeet ja aseen kantohihnan. Pakkikaverini Einari Kärkkäinen jäi rinnanmitan jälkeen hiihdossa ja kaatui. Lonkilan hiihto jatkui syyskuulle 2017.